Kläbo ja Bolshunov saivat toistensa kotimaista kuraa niskaan: Jari Isometsä hämmästelee olympiavoittajan lausuntoa – "Aika paljon olen hiihtoa seurannut, enkä kyllä huomannut tuollaista"

Johannes Hösflot Kläbon ja Aleksander Bolshunovin välisen kolarin jälkeen on riittänyt puhetta siitä, kumpi toimi oikein ja kumpi väärin. Ei ole yllätys, että norjalaiset puolustavat Kläboa, venäläiset Bolshunovia.

Tuomariston mukaan väärin teki Kläbo, joka hylättiin 50 kilometrin kilpailun ykkössijalta. Norja on kuitenkin tehnyt protestin Kläbon hylkäyksestä, ja asiaan saadaan lopullinen selvyys perjantai-iltapäivään mennessä.

Entisen venäläishiihtäjän, urallaan kolme olympiakultaa ja kaksi maailmanmestaruutta saavuttaneen Julia Tshepalovan mukaan Kläbo syyllistyi kyseenalaisiin keinoihin jo aiemmin MM-kisoissa.

50 kilometrin maailmanmestariksi maanmiehensä hylkäyksen seurauksena noussut Emil Iversen taas sanoi Bolshunovin rikkovan usein sääntöjä.

MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä ei pidä Kläboä eikä Bolshunovia likaisena hiihtäjänä, mutta hän on taipuvainen ennemmin Iversenin kuin Tshepalovan kannalle.

 – Eihän Kläbo ole kovin likainen hiihtäjä. Hän on voittanut kymmenittäin sprinttejä, enkä muista, että olisi ikinä ollut mitään konfliktia. Jos ajatellaan Bolshunovia, niin sehän on vähän joka paikassa kolaroimassa.

– Bolshunovin voitontahto on niin kova, että tuntuu siltä kuin se menisi jopa voittamisen pakoksi. Silloin tulee tällaisia tilanteita, kun on niin pakko voittaa, ja lopulta se taktinen ajatus ei pysy mukana. En sano, että hän on likainen hiihtäjä, mutta hänellä on taipumusta olla näissä häslingeissä mukana. Kläbolla ei niinkään. Tietysti se on myös Bolshunovin hyvyyttä, että hän on näissä tilanteissa. Jos on sijalla 40, tuskin ketään silloin sanotaan likaiseksi hiihtäjäksi.

Isometsä korostaa, ettei yhteenotoilta voi nykypäivänä välttyä, kun yhteislähtökisoja on ohjelmassa niin paljon.

– Näitä tulee tulevaisuudessakin. Ei tämä ole ensimmäinen eikä viimeinen spekulaatio. Mutta jotenkin tuntuu, että nämä tapaukset ovat lisääntyneet viime aikoina aika paljon. On niitä ollut aiemminkin, kun yhteislähdöt ovat tulleet, mutta jotenkin tänä vuonna niitä on ollut poikkeuksellisen paljon.

Likaista vai fiksua hiihtämistä?

Tshepalova nosti Kläbon kohdalta erikseen esiin viestin loppuratkaisun, jossa Kläbo jätti kannassaan roikkuneen Bolshunovin viimeisessä nousussa.

– Kun Kläbo hiihti ensimmäisenä, hän laittoi sauvansa tahallaan selkänsä taakse, jotta Bolshunov ei pystyisi seuraamaan häntä tuntumassa. Heti kun Sasha menetti vauhtiaan, norjalainen ampaisi häneltä karkuun. Tämä on erityistä kiusaamista, Tshepalova kritisoi.

Isometsä ihmettelee Tshepalovan lausuntoa.

– Mielestäni siinä ei tapahtunut mitään tuollaista. Kläbo hiihti ihan normaalisti, hän vain hiihti vähän hiljaa. Ja Bolshunovhan tuli päälle, kolisteli Kläbon sauvoja. Mitä siinä selittämään, hiihtäisi laidasta ohi! Ja se on sellainen asia, että kun Bolshunov ja Kläbo tulee loppusuoralle 10 kilometrin kilpailussa, niin siinä käy sata kertaa sadasta niin, että Kläbo voittaa – ja aivan sama, millä taktiikalla.

– Kläbo on yksinkertaisesti paras loppukirissä. Sille ei voi mitään. Hän voittaa sprintit, hän voittaa viisikymppiset. Siinä on ihan turha kenenkään mitään selittää. Venäjä ei olisi voittanut sitä viestiä millään taktiikalla. Aika paljon olen hiihtoa seurannut, enkä kyllä huomannut tuollaista, että siinä oli jotain likaista. Kaveri hiihteli keulassa, ja toinen tuli takana. Miten helvetissä voi edes työntää, jos sauvat eivät ole takana. Kläbon pitää varmaan ruveta sauvoitta hiihtämään loppusuorat, heittää sauvat pois siinä viimeisen nousun päällä – ja hän voittaa silti.

Isometsän mukaan Kläbon rytminvaihtokyky, tekniikka ja suksenhallinta kovassa vauhdissa on täysin ylivoimaista muihin nähden.

– Sanokaa, milloin hän on hävinnyt loppukirin? Hän on yhden kerran hävinnyt ja senkin siksi, että luuli voittaneensa ja Bolshunov tulikin takaa. Kyllä hänen lyömistään on aika moni poika yrittänyt.

Ennen Kläboa vastaava pelätty kiritykki yhteislähtökisoissa oli Petter Northug, joka vei viidelläkympillä nimiinsä kolme maailmanmestaruutta ja yhden olympiavoiton. Ne kaikki tulivat loppukirillä.

Kumpi on siis parempi, Kläbo vai Northug?

– Luulen, että Kläbo on parempi. Se on vain mielipide, koska huippukuntoista Northugia ei koskaan nähty Kläboa vastaan. Kovahan se oli Northugkin, mutta jotenkin tuntuu, että Kläbo on niin paljon taitavampi suksella, Isometsä sanoo.

– Nopeudessa he ovat varmaan aika lailla samanlaisia, mutta Kläbon taito ja hallinta, mutkien ottaminen, lisävauhdin saaminen mutkista, rytminvaihtokyky – yhdellä potkulla koko letkan ohi jossain sprintissä – on ilmiömäistä.

Lue myös:

    Uusimmat