Esihistoriallista Eurooppaa asuttaneet ihmiset eivät olleetkaan niin vaaleaihoisia kuin on luultu. Maanosamme metsästäjä-keräilijöillä oli siniset silmät ja tumma iho sekä tummat hiukset, kertoo tiedejulkaisu Nature.
Ryhmä tutki vuonna 2006 La Braña-Arinteron luolasta Luoteis-Espanjasta löytämänsä metsästäjä-keräilijän perintötekijät.
Tulos: siniset silmät, mustat tai ruskeat hiukset, tumma iho.
Geenit lähimpänä suomalaisia ja ruotsalaisia
Tutkijoiden mukaan 7000 vuotta vanhan varhaiseurooppalaisen ihmisen geenit ovat lähimpänä suomalaisia ja ruotsalaisia.
Tulos yllätti tutkimuksen tehneen barcelonalaisen Evoluutiobiologian Instituutin ryhmän.
- Emme odottaneet tällaista tulosta, hämmästelee tutkija Carles Lalueza-Fox toteaa BBC:lle.
Yleinen olettamus on ollut, että 45 000 vuotta sitten Afrikasta Eurooppaan saapuneiden ihmisten iho muuttui vaaleammaksi melko nopeasti muun muassa pienemmän UV-säteilyn seurauksena.
- Näin ei ole käynyt, Laluela-Fox sanoo.
Miksi, sitä tiede ei osaa vielä kertoa.
- Tutkimustulos viittaa siihen että Euroopassa nyt yleinen vaalea iho on viimeisten ainakin 7 000 vuoden muutoksen seuraus, kommentoi yhdysvaltalainen tutkija David Reich Harvardista.
-On hyvin kiinnostavaa nähdä kuin yleistettävissä tulos on, kun on käytettävissä lisää geenitutkimusta eri puolilta maanviljelyä edeltäneestä Euroopasta, Reich sanoo.
Uusimmat
-
18:04
Pornotähti Stormy Daniels puhuu uudessa dokumentissa suunsa puhtaaksi suhteestaan Donald Trumpiin
-
18:03
Turussa usean partion poliisitehtävä – ilmoitus väkivaltarikoksesta
-
17:37
He hakevat Mika Aaltolan työpaikkaa
-
17:33
Kari Jalonen huippuseuran päävalmentajaksi
-
17:32
Riston ja Mikan soppa yllättää – haastaa pinaattikeiton: "Olin todella hämilläni"
-
17:23
Kampaamot murtoaallon kohteena Uudellamaalla
-
17:13
Tuomari uhkaa Donald Trumpia vankeudella – jo kymmenes huomautus oikeuden halventamisesta
-
17:11
EU:n ja Puolan kiista oikeusvaltioperiaatteesta näyttää päättyvän
-
17:06
Pääseekö Suomi Euroviisujen finaaliin? Näin asiantuntijat ennustavat
-
17:06
Pääseekö Suomi Euroviisujen finaaliin? Näin asiantuntijat ennustavat
-
16:59
Expressen: Ruotsin hallitus aikoo keskustella Siprin kanssa Cronbergin Venäjän-matkasta
-
16:47
Helsingin kaupungin sivuille kohdistui palvelunestohyökkäys
-
16:43
Jo on härskiä: Paris Hiltonin lanko ammattilaiskentälle 45-vuotiaana – seuran ex-pelaaja höyrysi kiivaana
-
16:26
Suomen ja Tanskan pääministerit kiirehtivät Euroopan puolustusteollisuuden vahvistamista
-
16:25
Hiihtomuseosta 20 vuotta sitten varastettu Schmeisser-konepistooli löytyi huumerikollisen autosta
-
16:16
Pikaraitiovaunu kolarissa Helsingissä – auto pyörähti katon kautta ympäri
-
16:10
"Vakavia, kivuliaita ja hitaita paranemaan" – liian moni pyöräilijä unohtaa, että vain kypärä suojaa päävammalta
-
16:10
Windows95man kertoo mittavista turvatoimista Israelin viisuedustajan ympärillä: "Häntä viedään vähän kuin presidenttiä"
-
16:08
VM ehdottaa: Arvonlisäveron korotus voimaan syyskuun alussa
-
16:07
Turun keskusta-alueella juoksennellut hirvi ammuttiin
-
Lataa lisää