Trumpille pillastuneella Elon Muskilla voi olla edessään "lähes mahdoton" tehtävä

6:25imgKatso myös: Trump puolustautui: Elon Muskilla on paljon hävittävää.
Julkaistu 02.07.2025 18:39
Toimittajan kuva

Tommi Forsman

tommi.forsman@mtv.fi

Maailman rikkain mies Elon Musk kimpaantui presidentti Donald Trumpin "isosta kauniista lakialoitteesta" niin paljon, että hän on uhannut perustaa kokonaan uuden puolueen, mikäli massiivinen lakipaketti menee läpi.

Trumpin kanssa välirikkoon ajautuneen Muskin puoluehaaveiden tiellä on kuitenkin aikamoinen kivikko, uutisoi uutiskanava CNN.

Tesla- ja avaruusyhtiömiljardööri Musk on uhannut perustaa talouskuria edistävän konservatiivipuolueen, mutta on toistaiseksi kertonut suunnitelmistaan hyvin vähän konkretiaa. Musk on tähän mennessä puhunut ”Amerikka-puolueesta".

CNN:n haastatteleman professorin Alan Abramowitz mukaan Yhdysvaltain poliittinen järjestelmä sekä monimutkainen lainsäädäntö tekevät lähes mahdottomaksi kahden valtapuolueen haastamisen.

– Valtapuolueiden ulkopuolisia poliittisia liikkeitä on Yhdysvalloissa perinteisesti noussut joidenkin suurien epäkohtien tai vääryyksien seurauksena, ei siksi, että joku varakas ihminen on vain halunnut perustaa puolueen, professori kertoo.

Puolueiden toimintaa eivät säätele pelkästään liittovaltiotason lait, vaan myös osavaltioilla on vaaleissa omaa valtaa. Vaalilait säätelevät myös tiukasti sitä, miten paljon rahaa ja mitä kautta rahaa puolueille voidaan kerätä.

Liittovaltion vaaleista vastaavan viraston FEC:n entinen johtaja Lee Goodman kertoo CNN:lle, että Musk tarvitsisi rinnalleen tuhansia pienempiä lahjoittajia, koska yksittäisten tukijoiden suoralle puoluetuelle on asetettu tiukat rajat.

– Yksi varakas henkilö ei voi rahoittaa kokonaisen uuden valtakunnallisen puolueen perustamista samalla tapaa kuin perustaisi yrityksen, johtuen liittovaltiotason säädöksistä.

– Malli, jossa yksi varakas taho tarjoaisi koko valtakunnallisiin vaaleihin osallistuvan puolueen perustamiseen vaadittavat varat, ei ole nykysääntelyn mukaan mahdollista, Goodman kertoo.

Miljoonia virtaa yhdistysten kautta

Koska suoraa puoluetukea rajoitetaan tiukasti, Yhdysvalloissa vaalimiljoonat kanavoidaan ehdokkaiden ja puolueiden tueksi usein epäsuorasti, kannattaja- ja tukiyhdistysten kautta.

Politiikan huipulle nouseminen vaatiikin maassa usein tähtitieteellisiä summia rahaa. 

Upporikas Musk ei kuitenkaan ole miljooniensa ja miljardiensa kanssa yksin. 

Trumpin nimekäs ja varakas tukija James Fishback on jo kertonut perustavansa oman tukiyhdistyksen, jonka tarkoituksena on torjua Muskin mahdollista vaikuttamista vaaleissa.

Fishback oli mukana aiemmin Trumpin hallinnon tehokkuutta parantavassa virastossa DOGE:ssa, jonka keulakuvana Musk toimi, ollessaan vielä presidentin kanssa väleissä.

Kuka äänestäisi?

CNN:n mukaan rahoitus- ja lainsäädäntöhaasteiden lisäksi Muskin haaveet uudesta puolueesta voivat törmätä myös poliittisiin realiteetteihin. 

Amerikkalaiset äänestäjät ovat puolueuskollista väkeä.

– On erittäin vaikeaa houkutella ihmisiä äänestämään "kolmannen puolueen" ehdokasta, sillä perustelu on joka kerta sama: äänesi menee hukkaan ja äänestät jotakuta, jolla ei ole mahdollisuutta voittaa, professori Abramowitz sanoo.

Professorin mukaan ehdokkaiden saaminen puolueeseen olisi myös oma haasteensa.

– Demokraatit inhoavat Muskia ja republikaanit ovat selvästi osoittaneet pitävänsä paljon enemmän Trumpista kuin Muskista.

CNN:n artikkelin otsikkovalinta kuvaa Muskin puolueen tiellä olevia esteitä sangen kuvaavasti: Elon Musk haluaa perustaa uuden puolueen, mutta rakettien rakentaminen voi olla helpompaa.

"Suuri kaunis laki" palasi vastikään takaisin edustajainhuoneen käsittelyyn Yhdysvaltain senaatista, jossa laki meni hiuksenhienosti läpi varapresidentti J.D. Vancen ratkaisevalla äänellä.

Lakipaketin läpimeno edustajainhuoneessa ei ole läpihuutojuttu, sillä senaatti teki siihen merkittäviä muutoksia, jotka tekevät paketista aiempaa kalliimman. 

Elon Musk on haukkunut lakihanketta erityisesti sen vuoksi, että se kasvattaa Yhdysvaltain jo valmiiksi suurta budjettivajetta entisestään. 

Toisin sanoen lakipaketti pahentaa liittovaltion velkaantumista.

Lue lisää Trumpin ja Muskin suhteen käänteistä:

Trump: DOGE alkaa tutkia Elon Muskia itseään

Hurja väite: Elon Musk "taklasi" valtiovarainministerin Valkoisessa talossa

Tuoreimmat aiheesta

Elon Musk