Näyttelijät Kiti Kokkonen ja Janne Kataja ovat toistensa suosikkityökavereita. Kaksikko näyttelee pariskuntaa parinvaihtoviikonloppuun sijoittuvassa komediassa.
Katso video yllä! Kiti Kokkonen ja Janne Kataja kyselivät toisiltaan kesäkuulumisia.
Kiti Kokkonen ja Janne Kataja näyttelevät Pamela Tolan ohjaamassa Swingers-elokuvassa vauvantekopaineista kriisiytynyttä pariskuntaa.
– Kyseessä on hyvän mielen hulvaton, kesään sijoittuva kreisikomedia, jossa on mukana iso joukko aitoja tunteja ja samaistuttavia persoonia. Nämä hahmot sitten ajautuvat parinvaihtoviikonloppuun ja siitä alkaa erilaisten väärinkäsitysten ja käänteiden kautta monimutkaiselta kuulostava seikkailu, Kataja kertoo.
Kataja on mukana myös tuottamassa elokuvaa. Kataja ja Aku Hirviniemi ovat osatuottajia. Tuottaja on muun muassa Luokkakokous-elokuvien takana oleva Jesse Fryckman.
– Meillä oli Jessen kanssa tahtotila tehdä hauskaa suomalaista elokuvaa, tyylilajissa, mitä ei ole vielä täällä tehty. Jenkeissähän tällaista on tehty paljon, sellaista elokuvaa, missä poika- tai tyttöporukka lähtee viettämään polttareita, Kataja sanoo.

