Kissojen luovutusikä nousi nyt 14 viikkoon – tarkoituksena vähentää pentujen käytöshäiriöitä: "Etteivät pennut ole avuttomia ja onnettomia reppanoita"

Kissanpentujen luovutusikä on vuoden alusta lähtien 14 viikkoa. Aiemmin pennut sai luovuttaa aikaisintaan 12 viikon ikäisinä.

12 viikon luovutusikä on kansainvälisen kissaliittojen kattojärjestön FIFen sääntö. Suomen Kissaliitto on ensimmäinen jäsenliitoista, joka nostaa rajan 14 viikkoon.

Kissaliiton puheenjohtaja Veikko Saarela kertoo, että päätös tehtiin yksimielisesti liittokokouksessa lokakuussa. Päätöksen taustalla on hänen mukaansa kissojen hyvinvointi. Tutkimusten mukaan pidempi luovutusikä vähentää esimerkiksi kissojen käytöshäiriöitä. Lisäksi se antaa paremman aikaikkunan pakollisten rokotusten hoitamiseen.

Saarelan mukaan käytännössä monet kasvattajat jo nykyään luovuttavat pennut vasta 14- tai 16-viikkoisina. 

– Etteivät pennut ole avuttomia ja onnettomia reppanoita, kun ne uuteen kotiin menevät, vaan vähän valmiimpia, Saarela kuvailee.

Luovutusiän nostaminen osa laajempaa trendiä

Luovutusikä koskee Kissaliiton alaisia rotukissojen kasvattajia. Valtaosa rotukissojen kasvattajista kuuluu liittoon.

Saarelan mukaan luovutusiän nostaminen liittyy laajempaan trendiin, jossa eläinten hyvinvointia ja mahdollisuutta lajityypilliseen elämään korostetaan aikaisempaa enemmän. Emot alkavat noiden viikkojen aikana yleensä itse vierottamaan pentuja.

Hänen mukaansa ainakaan julkista kritiikkiä uudistukselle ei ole kasvattajilta tullut. Kahden viikon lisäaika maksaa toki kasvattajille jonkin verran, mutta Saarelan mukaan kyse on kymmenistä euroista. Samalla liitto on laskenut hieman pentujen rekisteröintimaksua kädenojennuksena kasvattajille ja pentutehtaiden houkuttelevuuden vähentämiseksi.

– Tarinat siitä, että en halunnut rekisteröidä tätä kissaa, eivät johdu siitä hinnasta. 30 euroa on tänä päivänä niin pieni raha, että kasvattaja kyllä sen maksaa jos pennut ovat rekisteröintikelpoisia. Jos ne eivät ole, taustalla on monesti muuta ongelmaa: on tehty liian usein pentuja, tai pentujen vanhempia ei ole terveystestattu, Saarela kertoo.

Luovutusiän nostamisesta uutisoi aiemmin Yle.

Lue myös:

    Uusimmat