Kissojen vakuutusaste on vain kymmenesosa koirien määrästä. Osa vakuutusyhtiöistä kuitenkin kertoo vakuutusten määrän nousseen viime vuosina.
Kissojen sairauksiin perehtynyt eläinlääkäri Johanna Lankila jakoi kirjoituksen sosiaalisessa mediassa viime joulukuussa. Lankila ilmaisi surunsa siitä, kuinka iäkkäitä eläimiä tuodaan lopetettavaksi liian pitkälle edenneen sairauden takia.
Kirjoituksessa todetaan, että kaikkia kissan vaivoja ei voi laskea vanhuuden piikkiin. Hammassairauksien ja diabeteksen kaltaisiin vaivoihin on saatavilla tehokasta hoitoa.
– Mutta kun vastaanotolle tuodaan parikiloiseksi kuihtunut, tuskin jaloillaan pysyvä kissan varjo, jonka suu on täynnä mätiä hampaita, ei vaihtoehtoja ole monta. Silloin tehtäväkseni jää tarjota mahdollisimman rauhallinen ja kaunis eutanasia, Lankila kirjoittaa.
Jos alla oleva päivitys ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.
Lankila kertoo MTV Uutisille, että edellä mainitun kaltaisia tapauksia on tullut vastaan kymmeniä vuosittain myös eläinsuojelun puolella.
– Olen keskustellut tästä kollegojen kanssa hyvin usein ja heilläkin on ollut vastaavia kokemuksia, hän sanoo.
Diabetes ja kilpirauhasen liikatoiminta johtavat kissan kunnon heikkenemiseen ilman hoitoa. Myös hampaat jäävät Lankilan mukaan vanhoilla kissoilla useasti hoitamatta.

