Kissankin voi opettaa istumaan ja antamaan pusun – mutta miten?

Aivan kuten koiran, myös kissan voi kouluttaa istumaan ja antamaan tassua – ja jopa antamaan suukon! Eri asia on, suostuuko ylpeä, oman arvonsa tunteva sekä itsenäinen kissa näihin temppuihin..

Kissan kouluttaminen luonnistuu, mutta myönnettäköön sen olevan haastavampaa kuin koiran. Kuitenkin uusien temppujen opetteleminen voi olla kissankin mielestä varsin mielekästä leikin ja makupalojen varjolla.

Aivan kuten koirienkin kouluttamisessa, ajoitus on erittäin tärkeä: kissa pitää palkita heti, kun se toimii toivotulla tavalla tai suorittaa uuden tehtävän oikein. Luota kissan kouluttamisessa "lahjomiseen": kun kissalle opetetaan uusia temppuja, pidä makupalat kädessäsi. Käytä koulutuksessa sellaisia herkkuja, joista kissa todenteolla pitää.

Ennen kuin alat opettamaan kissallesi uusia temppuja, aivan ensitöiksi kissa kannattaa opettaa tunnistamaan oman nimensä ja tulemaan kutsusta – kissan nimen kannattaakin tästä syystä olla lyhyt, pirteä ja hitusen eksoottinen (arkinen nimi hukkuu arkiseen puheeseen), jotta se hoksaa sinun kutsuvan sitä.


Kissanomistajan käsikirjassa neuvotaan, kuinka kissan voi kouluttaa istumaan, antamaan tassua – ja jopa antamaan pusun.

Istu!

Istumaan oppiminen ja kutsusta saapuminen ovat monen muun tempun lähtökohta, joten tämä kannattaa opetella ensin.

1. Aloita harjoittelu juuri ennen ruoka-aikaa, jolloin makupalat varmasti maistuvat. Nosta kissa keskelle pöytää. Jos se istahtaa, koske sen takamusta/hännän juurta, jolloin sen takapuoli nousee ylös vaistomaisesti.

2. Pidä herkkupalaa sormien välissäsi vajaan viiden senttimetrin päässä kissan kuonosta. Jos käytät naksutinta, pidä sitä toisessa kädessäsi.

3. Kun kissa kiinnostuu ruuasta, vie se hitaasti kissan pään yli, kunnes olet korvien kohdalla. Kissa seuraa katsellaan herkkua ja istahtaa. Samaan aikaan kun se istuutuu, sano esimerkiksi "Kisu, istu". Käytä komennossa kissan omaa nimeä.

4. Heti kun kissa on istuutunut, sano sille "Hyvä, istu" ja anna makupala. Jos käytät naksutinta, naksauta juuri ennen kuin annat herkun.

Nälkäiset kissat oppivat tämän tempun viimeistään 10. kerralla. Lopeta koulutusjakosi sanomalla "Loppu", jolloin kissa tietää harjoituksen päättyneen ja saavansa napansa täyteen ruokaa. Harjoitelkaa uudestaan ennen seuraavaa ruoka-aikaa.

Anna tassu

Kun kissa on oppinut istumaan käskystä, tassun ojentamisen opettaminen sujuu myös helpommin. Temppuun tarvitset huomionherätyslelun, esimerkiksi tikun nokassa oleva höyhen tai lelu.

Kun kissa istuu, heiluttele höyhentä kissan pään yläpuolella, ja kun kissa kohottaa käpälänsä koskeakseen, sano "Kisu, anna tassu" (käytä kissan oikeaa nimeä) ja anna sille makupala.

Kun kissa oppii, että tassun nostamisesta saa palkinnon, se nostaa sitä innokkaammin. Vähitellen voit korvata lelun omalla kämmenellä.

Anna pusu

Tämä temppu edellyttää avustajan, vaikkapa perheenjäsenen läsnäoloa, joka ei pelkää kissan karheahkoa kieltä tai nuolaisua. Avustajan lisäksi tarvitset jotain tahmeaa kissan herkkua, kuten vaikkapa ranskankermaa tai lihaa sekä itsellesi makupaloja, joita pidät kädessäsi.

Jos kissa ei pidä lähestyvistä ihmisistä, se on ärtynyt tai kissan käytös on jokseenkin oikukasta, älkää kokeilko tätä temppua: kissa nimittäin saattaa läimäyttää tassullaan. Huom. Tätä temppua ei suositella tehtäväksi pienten lasten kanssa.

1. Sivele esimerkiksi ranskankermaa apulaisesi poskelle tai nenänpäähän, riippuen mihin haluat opettaa kissasi antamaan "pusun". Jos et halua kissan antavan "pusua" kasvoille, voit myös laittaa herkkua kämmenselälle, jolloin suukko annetaan kädelle – tämä on myös turvallisempi vaihtoehto!

2. Komenna kissa Istu-asentoon ja pyydä avustaja noin puolen metrin päähän.

3. Avustaja nojautuu eteenpäin, sitten taaksepäin.

4. Kun kissa liikahtaa eteenpäin lipaistakseen nenänpäätä tai poskea, sano esimerkiksi "Kisu, pussaa". Käytä aina samaa kehaisua, käyttäen kissan omaa nimeä.

5. Jos kissa lipaisee, anna sille vielä kädestäsi herkullinen makupala.

6. Päivien tai viikkojen kuluttua kissan ja avustajan välimatkaa kasvatetaan ja lipaisuun tarkoitetun herkun määrää vähennetään, mutta kädessä pidetään edelleen makupaloja kissan palkitsemista varten.

Lopulta kuultuaan komennon "Kisu, pussaa", kissa lipaisee puhtaita kasvoja. Kun se tekee niin, avustaja antaa sille makupalan.


Oletko sinä opettanut kissallesi temppuja? Millaisia?


Lue myös:


AVA

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat