Katri voitti Panda-nimikilpailun: Voittajan oppilaatkin riemastuivat voitosta – "Voi että on mahtavaa!"

Pöhinä pandojen nimien ympärillä käy nyt kuumana. Kerroimme lauantaina, että nimikilpailun perusteella Suomeen saapuvien pandojen suomalaisiksi kutsumanimiksi tulevat Lumi ja Pyry.

Aiemmin tänään kerroimme, että myös Ähtärin kunnanjohtajan kahden lapsen nimet ovat myös Lumi ja Pyry. Mutta ei tässä vielä kaikki, sillä myös kilpailun voittajan toisen lapsen nimi on Lumi.

MTV:n järjestämään nimikilpailuun jätettiin lukuisia nimiehdotuksia. Lukijat ehdottivat nimiksi Lumin ja Pyryn lisäksi muun muassa Akselia ja Elinaa, Ansaa ja Taunoa, Hilmaa ja Onnia, Kullannuppua ja Puhtia sekä useita muita vaihtoehtoja.

Ylivoimaiseksi voittajaksi nousi kuitenkin Lumi ja Pyry. Samaa nimiparia ehdotti myös muutama muu, heidän joukostaan voittajaksi arvottiin Katri Lepistö.

– Voi että on mahtavaa! Ilman muuta ollaan menossa eläintarhaan, asutaan kaiken lisäksi aika lähellä puistoa tässä Keski-Suomessa, hihkuu kilpailun voittaja MTV:lle.

Lepistön nelihenkinen perhe suuntaa katsomaan pandoja Ähtäriin viimeistään kesällä. Perheeseen kuulu 5-vuotias tytär ja 11-vuotias poika.

– Just sen ikäistä porukkaa, että ollaan innokkaana menossa pandoja katsomaan.

"Lähdin tosissaan kisaan"

Lepistö kertoo lähteneensä kilpailuun mukaan heti alusta alkaen tosissaan.

– Lähdin ihan tosissaan tähän kisaan, en mitenkään vitsillä. Lumi ja Pyry olivat ykkösvaihtoehto minulla heti alusta alkaen.

Mistä idea nimipariin syntyi?

– Nämä nimet tulivat kyllä heti mieleen, ei tarvinnut kauaa miettiä. Taustalla saattoi vaikuttaa, että oma tyttäreni on nimeltään Lumi. Lisäksi ajattelin, että nimien on hyvä olla lyhyet ja ytimekkäät, ja ne voisivat liittyä jotenkin Suomeen, Lepistö perustelee nimiehdotustaan.

– Lumi on kaunis nimi, joka on helppo lausua esimerkiksi ulkomaalaisillekin. Toisaalta Pyry tuo vähän särmää Lumin pariksi. Oli hauska, kun luin jostain uutisista, että urospanda on aktiivisempi yksilö, joten sen takia ajattelin, että senhän takia se sopii hyvin.

Pandoja odotettu ilolla

Lepistön mukaan erityisesti Keski-Suomessa pandojen tuloa on seurattu ja odotettu kovalla innolla.

– Se on kiva juttu koko Keski-Suomen seudulle. Tätä asiaa on seurattu kovasti, iloittu asian ympärillä. Tämä on iso juttu meille, Lepistö toteaa.

Lepistö itse on nähnyt kerran aikaisemmin pandan eläintarhassa. Tuolloin elettiin 1990-lukua ja Lepistö oli matkalla Washington DC:ssä.

– Panda oli tosi sympaattinen eläin. Se on niin rauhassa, että sen näkeminenkin oli  meditatiivista, Lepistö kertoo.

Iloinen uutinen kilahti Lepistön sähköpostiin jo lauantaina, mutta tieto saavutti voittajan vasta eilen töissä, kun Lepistö tarkasti saapuneita viestejään.

– Olin silloin juuri opettamassa luokkaani ja luin viestin oppilaille ääneen opetuksen lomassa. Myös oppilaat olivat aivan mukana tässä asiassa. Oppilaani sanoivat minulle, että sun täytyy sanoa: "Ou jee!", musiikinopettajana työskentelevä Lepistö nauraa.

Suomen ensimmäisen pandakaksikon nimet julki 2:07

MTV Uutiset tutustui Suomeen saapuvaan pandakaksikkoon 2:03

Lue myös:

    Uusimmat