Pandoille samat nimet kuin Ähtärin kaupunginjohtajan lapsilla – "Lapset ovat aivan innoissaan tästä yhteensattumasta"

Ähtärin eläinpuistoon tulevien pandojen nimet ovat samat kuin Ähtärin kunnanjohtajan kahden lapsen. 18. tammikuuta Suomeen saapuvien pandojen nimiksi valittiin MTV Uutisten lukijoiden äänestyksen perusteella Lumi ja Pyry.

– Tämä on varsin mielenkiintoinen yhteensattuma, tosiaan perheessämme on 11-vuotias Veeti-Valtteri, 9-vuotias Lumi ja nuorimmaiset ovat kaksoispojat Peetu ja Pyry, naurahtaa Ähtärin kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki.

Pienimäen mukaan hänen kahden lapsensa nimen päätyminen pandakaksikon nimeksi on täyttä sattumaa.

– Voin käsi sydämellä sanoa, että tässä ei ole ollut minulla itsellä tai kaupungilla mitään osuutta asiaan. Käsittääkseni nimet on valittu MTV Uutisten järjestämän nimikilpailun perusteella.

Aiheesta kertoi aiemmin tänään Ilta-Sanomat.

Nimiehdotukset tulivat MTV:lle

Ähtärin kaupunginjohtajan lapsien sekä pandojen nimien yhtenevyys oli täysi yllätys myös MTV Uutisten toimituksessa.

– Täytyy myöntää, että tällainen sivumerkitys tuli itsellenikin yllätyksenä. Alkuperäisessä äänestyksessä ehdotuksia tuli sen verran paljon, että Excelin kanssa painiessa meni useampi tunti, MTV Uutisten toimituspäällikkö Karri Lehtiö kertoo.

Lehtiön mukaan toimituksessa nostettiin kaksikymmentä suosituinta nimiparia varsinaiseen äänestykseen.

– Tämän äänestyksen ylivoimainen voittaja oli tuo mainittu Lumi ja Pyry. Satuin itse olemaan paikalla kun äänestysdata käytiin läpi ja kärkikolmikon osalta oli selvät erot. Äänestys on järjestetty täysin puolueettomasti, Ähtäri ei siihen puuttunut millään tavalla, Lehtiö toteaa.

Spekulaatiota ehditty jo esittää

Innokkaimmat ovat Ähtärin kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäen mukaan ehtineet jo spekuloida jos jonkinmoisia salaliittoteorioita omituisesta sattumasta. Pienimäki toivoo, että jos jollain on jotain sanottavaa, ottakoon suoraan yhteyttä häneen, eikä pieniin lapsiin.

– Lapsethan ovat aivan innoissaan tästä yhteensattumasta. Eivät he ajattele maailmasta muuta kuin hyvää. En pidä tätä niin vakavana, ihmiset saavat ajatella miten haluavat, mutta itse tiedän jo hieman työnkin kyynistämänä, että on ihmisiä, jotka rakentelevat kaikenlaisia ajatuksia aiheesta.

Katso myös riipaiseva video pandojen kiinalaishoitajien haikeista tunnelmista (juttu jatkuu alla):

Suomen ensimmäisen pandakaksikon nimet julki 2:07

Pienimäki kertoo, että hänen omien lapsien nimien alkuperä ajoittuu perheen aikaisempaan asuinpaikkaan.

– Asuimme ja työskentelimme vaimoni kanssa ennen Napapiirillä ja Ylitorniolla. Lapset ovat syntyneet Lapissa. Silloin sanat lumi ja pyry vastasivat sielunmaisemaamme ja asuinympäristöämme. Ne ovat kauniit ja mukavat nimet. Toivotaan, että Ähtäriin muuttavat pandat ovat kaimojensa kaltaisia, Pienmäki hymähtää.

MTV Uutiset tutustui Suomeen saapuvaan pandakaksikkoon 2:03

Lue myös:

    Uusimmat