Kirjailija Amity Gaige: Ihmisen täytyy kirjoittaa siitä, mitä hän tietää sydämessään

"Tämä on selonteko siitä, missä Meadow ja minä olemme olleet sen jälkeen kun katosimme. Lakimieheni mukaan minun on parasta kertoa kaikki. Minne menimme, mitä teimme, ketä tapasimme ja niin edelleen. Laura, kuten hyvin tiedät, en ole mikään vaitelias ihminen. Olen puhelias – joku voisi jopa sanoa suulas – etenkin mieheksi. Silti en ole sanonut sanaakaan moneen päivään. Sellaisen lupauksen olen antanut."

Näin alkaa amerikkalaisen Amity Gaigen teos Schroder.

Schroderilta ei puutu meriittejä: teos on nimetty yhdeksi vuoden 2013 parhaista kirjoista muun muassa Huffington Postissa, Washington Postissa, Amazonissa, Publisher's Weeklyssä ja New York Timesissä. Teos ilmestyy 18 maassa. Osasiko opettajana toimiva perheenäiti aavistaa, että näin kävisi?

Ei.

– En koskaan kysynyt itseltäni, mitä tarkoittaa kirjailijana oleminen. Päätin vain olla kirjailija. Se on sitä, mitä olen, eikä kukaan voi kääntää päätäni, Gaige miettii.

– Aloin kirjoittaa hyvin nuorena ja pitää itseäni kirjailijana 7- tai 8-vuotiaana. Isäni, jolle Schroder on omistettu, alkoi kohdella minua kirjailijana. Se oli ihanaa. Siksi kirja on omistettu hänelle. Hän oli kuin managerini, kirjoitti runojani puhtaaksi ja lähetti niitä lehtiin. Tämä auttoi vakuuttamaan minut siitä, että olen kirjailija. Mutta kuvittelinko, että päätyisin Eurooppaan keskustelemaan toimittajien kanssa? En.

Jokainen lause on yksi rivi runoa

Gaigen kirjoista Schroder on ensimmäinen, joka on noteerattu kansainvälisesti. Hänen ensimmäinen teoksensa O My Darling päätyi National Book Foundationin 5 Under 35 Awards -palkintolistaan. Kriitikoiden kanssa on ollut tuuria.

– Luulen, että kyse on siitä, miten kirjoitan. Kiinnitän hyvin paljon huomiota kieleen. Aloitin runoilijana ja se saa minut ajattelemaan, että jokainen lause on kuin yksi rivi runoa. Sen ei tarvitse olla kaunis ja kuvaileva, mutta kielen kanssa täytyy olla tarkka, Gaige kuvaa.

– Luulen, että kriitikot ja hyvät lukijat arvostavat sitä, että joku tarjoilee heille mietittyä kieltä.

Schroder kertoo saksalaismiehestä ja Saksan jakautumisesta. Gaige itse on amerikkalainen. Eikö kirjailijan pitäisi kirjoittaa siitä, mistä hän tietää eniten?

– Mielestäni ihmiset tulkitsevat tämän ohjeen väärin, niin, että voit kirjoittaa vain omasta arjestasi ja asioista, jotka olet omin silmin nähnyt. Nämä eivät kuitenkaan ole asioita, jotka tiedät sydämessäsi. Kirjailijan täytyy kirjoittaa siitä, mitä hän tietää sydämessään. Muista asioista voi etsiä tietoa, Gaige neuvoo.

Gaige käsitteli jakautunutta Saksaa identiteetin ja avioeron vertauskuvana.

– Ajattelin asiaa kuin runoilija: mikä on metafora jakautuneen valtion taustalla? Loppu on tutkimustyötä. Kirjoitan Länsi-Berliinistä 1970-luvulla enkä ollut siellä. Minun piti lukea kirjoja.

Länsi-Berliinissä asunut ystävä auttoi Gaigea pääsemään sisään jakautuneen Saksan mielenmaisemaan.

– Kysyin ystävältäni, millaisia hellittelynimiä he käyttivät toisistaan, kun hän eli lapsuuttaan Länsi-Saksassa. Hänellä oli mahtava vastaus. Hän sanoi, ettei heillä ollut hellittelynimiä. Se on hyvin surullista. Hellittelyä tapahtuu, kun ihminen on rentoutunut ja avoin. Tämä oli täydellinen esimerkki jonkinlaisesta vakavuudesta ja pidättyvyydestä.

Vaarallinen isäsuhde?

"Mutta jatketaan. On varmaankin paikallaan kertoa, miten päädyin tyttäremme suhteen siihen päätökseen, jota yleisesti pidetään katastrofaalisena."

Schroderin suomalaisessa kansikuvassa isä katsoo leikkivää tytärtään hämärästä autosta. Isän katse heijastuu taustapeiliin tutkimattomana. Gaige pitää kansikuvasta.

– Kannen elementit saavat hänet näyttämään vähän pelottavalta. Isä ei kuitenkaan pahoinpitele tytärtään tai vahingoita tätä. Hän tosin laiminlyö tätä hieman, Gaige kuvaa.

Isä varastaa tyttären ja pakenee tämän kanssa. Kun kirjan tarinaa pyörittelee mielessään, hyväksikäyttö tulee väistämättä mieleen. Gaigen mukaan moni tuntuu käsittelevän isä-tytärsuhdetta vaarallisena.

– Minulla oli kaunis suhde isäni kanssa. Vahva isä voi olla hyväksi erityisesti tyttären itsetunnolle ja kehitykselle. Niin uskon.

Gaigen isä menehtyi muutamia vuosia sitten.

Televisio traumatisoi

Kirja on mediana lempeämpi ja laajempi kuin televisio. Televisiosta Gaige ei katsoisi raiskauksen tai lasten hyväksikäytön kuvaamista. Hän kokee raiskauksen esittämistavat mediassa loukkaavina.

– Voisin kuitenkin lukea näistä aiheista, koska uskon, että kirjallisuus voi saavuttaa sellaisen tarkkuuden, jota televisio ei saavuta. Kun katsot elokuvaa, katsettasi ohjataan ja on vain yksi tapa nähdä asiat. Kirjassa mielikuvitus saa työskennellä omalla tavallaan.

Sanojen avulla voi mennä pahantekijän tai uhrin mieleen, hidastaa tapahtumia, kertoa niistä tai niitä ympäröivistä asioista.

– Kun katsot näitä asioita (televisiosta), sinua periaatteessa traumatisoidaan. Asiat vain heitetään kasvoillesi. Elokuvaviihteessä sinun ja kuvien välillä ei ole tilaa: et pääse valitsemaan kuvia, vaan sinut pakotetaan katsomaan.

Gaige ei usko, että mikään aihe on tabu. Mahdollisesti loukkaavaa aihetta tulee kuitenkin käsitellä vastuullisesti – ja erittäin taitavasti muotoillen.

– Oppilaani kysyvät joskus minulta, voivatko he tehdä sitä tai tätä. Vastaan, että voitte tehdä mitä tahansa haluatte, kunhan teette sen hyvin.

Lue myös:

Maria Aarnio, maria.aarnio(at)mtv.fi

Kursivoidut kohdat ovat otteita teoksesta Schroder.