Kirja-arvio: Punaisten lyhtyjen Helsinki

Punaisten lyhtyjen Helsinki kertoo prostituutiosta Helsingissä erityisesti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, jolloin itsensä myyminen oli pääkaupungissa käytännössä sallittua mutta samalla valvottua. Kyse oli niin sanotusta ohjesääntöisestä prostituutiosta - sama järjestelmä oli käytössä monessa maassa Euroopassa.

Ohjesääntöisen prostituution vallitessa kaupunkiin perustettiin laillisia "julkiseksi haureuden huoneiksi" nimitettyjä bordelleja.

Ohjesääntöisen prostituution tarkoitus oli siirtää katuprostituutio piiloon muiden katseilta. Prostituoiduille jopa ehdotettiin, että heidän pitäisi pukeutua harmaaseen huiviin, jotta kunniallisilta naisilta ei kysyttäisi hintaa.

Ohjesäännöt olivat hyvin tarkat. Niiden mukaan prostituutio ei ollut esimerkiksi sallittua kuukautisten aikana. Lisäksi prostituoidut joutuivat käymään säännöllisissä lääkärintarkastuksissa sukupuolitautien leviämisen estämiseksi.

Asiakkaita riitti, sillä Helsingin asukkaista enemmistö oli miehiä

Yleisimmin prostituutiota harjoittivat maalta tulleet, köyhät naiset, joiden asiakkaina oli varakkaita miehiä, ylioppilaita, sotilaita sekä merimiehiä. Helsingissä oli 1800-luvun lopulla selvä miesenemmistö juuri ylioppilaiden ja sotilaiden takia ja tämän takia prostituoiduille oli tavallista enemmän kysyntää. Prostituutiota oli kyllä myös Helsingin työläisalueilla.

Punaisten lyhtyjen Helsinki kertoo varsin seikkaperäisesti runsaan sadan vuoden takaisesta prostituutiosta, sen vastustamisesta ja hyväntekeväisyysjärjestöjen tekemästä työstä prostituution vähentämiseksi.

Itse palvelujen ostajista kerrotaan vähemmän, koska heistä ei esimerkiksi poliisin tilastoihin ole jäänyt yhtä paljon tietoa kuin itsensä myyjistä. Myöskään aviovaimojen näkemyksistä ei ole juurikaan tietoa. Kirjan mukaan prostituutio varmasti häiritsi vaimoja, mutta niistä oli harvemmin todellista uhkaa avioliitolle. Ongelmia oli enemmänkin miesten kotiin tuomista sukupuolitaudeista.

Kaksinaismoralismi kukoisti

Prostituutioon ja parittamiseen suhtauduttiin varsin kaksinaismoralistisesti jopa silloin, kun se oli niin sanotusti sallittua. Julkinen mielipide oli yleensä prostituutiota vastaan mutta miesyhteisöissä ja illanvietoissa palvelujen käyttäminen saattoi olla jopa eräänlainen ylpeilyn aihe.

Varakkaiden miesten ja naisten keskuudessa oli käytännössä itsestään selvää, että miehille avioliiton ulkopuoliset suhteet olivat sallittuja mutta aviovaimoille ne eivät olleet. Sen sijaan maaseutuyhteiskunnassa tilanne oli suvaitsevaisempi myös naisten kohdalla, jos suhteesta oletettiin johtavan avioliittoon.

Prostituutiuota, erityisesti ohjesääntöistä prostituuiota vastustivat näkyvimmin papisto ja monet naisjärjestöt. Järjestöt näkivät prostituution miesten harjoitamana naisten alistamisena ja esineellistämisenä. Järjestelmää kannattivat puolestaan virkamiehet ja lääkärit, jotka näkivät sen hyvänä tapana estää sukupuolitautien leviäminen.  

Ohjesääntöinen prostituutio kiellettiin julkisen keskustelun siivittämänä vuonna 1907. Kirjan mukaan tämä ei käytänössä muuttanut juuri mitään, vaan pikemmin lisäsi prostituoitujen määrää ja heikensi heidän yhteiskunnallista asemaansa.