Juuso Kaaresvirta & Outi Luova (toim.): Kiinan talous (Vastapaino. 2024). 277 s.
Vielä löytynee heitä, jotka pitävät Kiinan markkinoita valtavana mahdollisuutena ja uskovat kiinalaiseen versioon Wandel durch Handel -ajattelusta. Ei vain Saksassa, mutta siellä erityisesti kuviteltiin, että Venäjän saa sidottua länteen kaupan avulla. Toisin ei olisi voinut käydä.
Kiina ei ole Venäjä, ei sodassa, ei pakotteiden alla eikä taloudellisesti, mutta sekin on sulkeutunut, ja vahvan johtajan yksipuoluevaltio.
Kommunistisen puolueen pääsihteerin ja presidentin Xi Jinpingin Kiina ei ole koskaan ollut avoin markkinatalous. Ei toki ollut Kiina häntä ennenkään. Xin myötä puolue on kuitenkin soluttautunut päsmäriksi liike-elämää myöten, sillä yksityisissäkin firmoissa on pakollinen puolueyksikkö.
Politiikka viime kädessä vie taloutta, ja politiikan eli puolueen ideologian ote maasta vain kiristyy.
Kiinan välit länteen kiristyvät (ei toki vain Kiinan takia), samalla kun Peking hakee tukijoita politiikalleen erityisesti niin kutsutusta globaalista etelästä.
Kasvun aika on Kiinassa ohitettu
Seitsemän suomalaisen Kiina-asiantuntijan tuore kirja Kiinan taloudesta kertoo selkeäsanaisesti, analyyttisesti, sujuvasti eri näkökulmista, miksi Kiinan kohisevana kasvaneen talouden vuodet ovat ohi, eivätkä luultavasti palaa.
”Maailman jakautuminen kahteen pooliin tiivistyy ja kiihtyy. Epävarmuustekijöiden yhteisvaikutuksesta Kiinan talouskasvu hiipunee pidemmällä aikavälillä ja rakenteelliset ongelmat kärjistynevät.
Nämä kaikki yhdessä voivat äityä sisäiseksi levottomuudeksi ja kommunistisen puolueen johtoaseman kyseenalaistamiseksi”, päättää kirjan Sari Arho Havrén.
Puolue pyrkii ohjaamaan taloudellista toimintaa viime kädessä sen oma legitimiteetti etusijalla, velka – paljolti kotimainen – on suuri, julkinen talous on vuodesta toiseen alijäämäinen, aluepolitiikka ei ole optimoitua, ja suuria kannattamattomia yrityksiä tekohengitetään.
Talouslukuihin ei voi luottaa
Päätökset keskittyvät Pekingiin, siirtotyöläisten asema ja hukou-asuinpaikkajärjestelmä ei toimi kuten pitäisi muutoksista huolimatta, maan ilmoittamiin talouslukuihin ei voi luottaa, perustuslakiin kirjattuja Xin poliittisia oppeja päntätään ahkeraan.
Rahoitusmarkkinat ovat poliittisessa ohjauksessa, Xi haluaa maastaan omavaraista, ja hän korostaa kansallista turvallisuutta, ulkomaisten toimijoiden pääsy Kiinan markkinoille on rajattua ja sektorista riippuen kokonaan estetty.
Yllä mainittuja niin sanottuja haasteita nousee esiin eri artikkeleissa, ja niitä on vielä lisää. Vaikeimmin muutettavissa on Kiinan väestön ikääntyminen ja kutistuminen.
Kiinan markkinalähtöisin ala on vienti, toteaa Suomen pankin vanhempi ekonomisti Eeva Kerola.
Toki Kiina on yhä suuri markkina ja siellä on esimerkiksi teknologista tietotaitoa maailmallekin vietäväksi, ajankohtaisesti vihreässä teknologiassa. Kiinan oma siirtyminen pois kivihiilellä tuotetusta energiasta on kuitenkin vaikeaa, koska se on aluepoliittisesti herkkä asia.
Lännen yritykset irtautua Kiinasta vaikeita
Valtavan väestön suuri maa pitkine historioineen, valtakamppailuineen ja paikallisine tekijöineen on työläs hallita, vaikka kyseessä olisi länsimainen demokratia.
Epädemokraattisen yksipuoluevallan ja vapaan markkinatalouden ideaalien toteuttamisen yhdistäminen ei ole jin ja jang, vaan tuli ja vesi. Ne eivät kohtaa sutjakasti. Kiinassa vaa’an kallistumissuunta on selvä.
Lännen repäisevä irtikytkentä Kiinasta- kuten alan slangi ilmaisee – ei ole silti mahdollista ilman järisyttäviä maailmanlaajuisia seurauksia.
Suomelle Kiina on merkittävä kauppapartneri. Vienti ei ole hi-techiä, vaan raaka-aineita ja välituotteita, kuten paperimassaa ja lihatuotteita, ja palveluita. Sieltä tänne tuodaan muun muassa koneita.
Kiina on jakautunut jättivaltio
Kirja tuo kouriintuntuvasti esiin Kiinan karkean jakautumisen maaseutuun ja itärannikon kaupunkialueisiin, joilla on oma kutistuva tai kasvava dynamiikkansa. Lisäksi on sisäisiä taloudellisia ja tuotannollisia jakoja ja rooleja, joita valaistaan kartoin.
Yksi historiallinen jakolinja on eräänlainen talousmaantieteellinen Kiinan Pähkinäsaaren raja, niin kutsuttu Hu-linja. Se halkaisee maan koillis-kaakko-suunnassa. Linjan viljavammalla ja muutenkin vähemmän karulla itäpuolella asuu yli 90 prosenttia kiinalaisista.
Turun yliopiston professori Lauri Paltemaa avaa kiintoisasti Kiinan poliittis-taloudellista historiaa kirjan ensimmäisessä luvussa. Kiina ei ole aina ollut sulkeutunut, toisin kuin ehkä ajatellaan. Kauppa välttämättä ei ollut sinänsä paha, kunhan se oli valtaapitävien hallinnassa.
Kiinalaiset keksinnöt ovat tuttuja paperista ja kirjapainotaidosta ruutiin ja rauhan valmistukseen hiilen avulla.
”Esimodernin Kiinan talous oli myös todennäköisesti teknisesti kehittynein ja kooltaan suurin talous maailmassa. On arvioitu, että 1200-luvulla Kiinan bruttokansantuote oli yli puolet koko maailman bruttokansantuotteesta ja että vielä vuonna 1800 Kiinan talous vastasi noin kolmasosaa maailman kokonaistuotannosta”, Paltemaa kirjoittaa.
1800-luvun myöhempi heikkous ja Maon katastrofaaliset ’aikaansaannokset’ ovat vain osa maan historiaa. Maon jälkeiset vuosikymmenet taloudellisine avautumisineen ja uudistuksineen ovat suuremmallekin yleisölle tutummat.
Erinomainen selventävä ja ajankohtainen teos asioitaan pimittävästä ja monimutkaisesta maasta ja systeemistä nimeltään Kiina. Lukujen päätteeksi on vielä katsaukset mahdolliseen tulevaan.