Aasian pörssit reagoivat tiistaina myönteisesti Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin monille Aasian maille lähettämiin tullikirjeisiin.
Osakemarkkinoita ilahdutti tullikirjeissä myönnetty kolmen viikon lisäaika tullisopimusten aikaansaamiseksi.
Tokion pörssin kurssikehitystä kuvaava Nikkei-indeksi nousi tiistain mittaan 0,3 prosenttia. Shanghain pörssin kurssikehitystä kuvaava indeksi nousi puolestaan 0,7 prosenttia.
Hongkongin pörssin Hang Seng -indeksi nousi tiistaina 1,1 prosenttia. Myös Etelä-Korean Soulissa yleisindeksi oli tiistaipäivän päätteeksi plussalla.
Lue myös: Miten käy Suomen viennin, jos USA lätkäisee tappotullit? Näin EK arvioi
Japanille ja Etelä-Korealle on tullikirjeiden perusteella tulossa 25 prosentin tuontitullit. Trump sanoi kirjeissä, että tullit astuvat voimaan 1. elokuuta.
Myös muun muassa Bangladesh, Etelä-Afrikka, Indonesia, Malesia ja Thaimaa saivat tullipostia Washingtonista. Niille on kirjeiden perusteella tulossa 25–40 prosentin tuontitullit.
Euroopassa Lontoon ja Frankfurtin pörssit avautuivat tiistaina nousuvireessä. Helsingin pörssi oli hieman ennen puoltapäivää 0,2 prosenttia miinuksella.
Yhdysvalloissa New Yorkin pörssi-indeksit päätyivät maanantaina miinukselle, kun Trumpin kova tullipolitiikka huolestutti markkinoita.