Kirja-arvio: ’Ndrangheta on köyhän Italian hiljainen suurrikollinen

Anton Monti: ’Ndrangheta. Maailman vaarallisin rikollisjärjestö. S&S. 2021. 256 s.

’Ndrangheta yhä herättää usein kysymyksen ”ai siis mikä?”.

Kyse on itsestään niin vähän ulkomaailmalle viestivästä rikollisjärjestöstä, että sen syntymaassa Italiassa ’Ndrangheta kirjattiin lakiin mafiamaiseksi rikollisjärjestöksi vasta 2010.

Järjestö valitettavasti on levittänyt verkostonsa eri puolille maailmaa Calabriasta Italian saappaankärjestä kotoisin olevia jäsentensä avulla.

Sen tarkasta syntymähetkestä syntymyytteineen ei ole varmaa tietoa, mutta eteläisen Italian krooninen köyhyys ja takapajuisuus pohjoiseen Italiaan verrattuna on antanut sille siivet.

Tämä ”etelän ongelma” on riivannut yhdistynyttä Italiaa heti 1800-luvulta lähtien. Calabria on yhä Italian köyhin maakunta, jos harmaan ja rikollisen talouden mittavaa vaikutusta ei lasketa mukaan, ja vaikeatahan sen tarkka räknääminen olisikin.  

’Ndrangheta sanana ei kuulosta perusitalialta, eikä se ole sitä. Calabriassa paikalliset murteet ovat ajan saatossa sekoittuneet niin muinaiskreikkaan kuin albaniaan, ja alueella moni asukas on ortodoksi. Sanan merkitys voi liittyä kreikkalaisiin sanoihin ’mies’ ja ’rohkea’, arvioi suomalais-italialainen tietokirjailija Anton Monti.

Montin kirja on sisällöltään hyytävä. ’Ndranghetasta tiedetään vain murusia, mutta sillä arvioidaan olevan ehkä ainakin 45 000 jäsentä, ja järjestön vuosiliikevaihto on yli 50 miljardia euroa.

Sen lonkerot ulottuvat huume- ja ihmiskaupasta erilaisten tuotteiden salakuljetukseen, rahanpesuun, kryptovaluuttoihin, vedonlyönteihin ja julkisten varojen kahmintaan ja virkahenkilöiden hyväksikäyttöön.

Järjestö myös on tarvittaessa säälimättömän väkivaltainen, myös järjestön jäsenten perheenjäseniä kohtaan. Monti perustelee hyvin, miksi sitä voi hyvällä syyllä sanoa maailman vaarallisimmaksi rikollisjärjestöksi.

’Ndranghetassa ei ole mitään populaarikulttuurisesti romantisoitavaa. Eikä se esimerkiksi elokuvissa kovin usein olekaan aiheena, toisin kuin Cosa Nostra ja Camorra.

Montin tiivis kirja on abc-perusteos ’Ndranghetasta, mutta ei vain sitä. Monti kutoo sen historiallisen ja nykypäivän roolin ja vaikutusvallan Italian eriarvoiseen ja maan eteläosia vähättelevään asenteeseen, joka on yhä vahva ”etelän” eli mezzogiornon pohjoispuolella.  

’Ndrangheta on erittäin perhe- ja sukukeskeinen ja hierakkinen rituaaleineen. Naisten asema on hyvin perinteinen, jopa välinearvoinen. Järjestöön on sulkeutuneisuuden takia vaikea soluttautua.

Perheet ovat calabrialaisia, lähtöisin pienistä kylistä, joista keskeisin on San Luca. Isoja päätöksiä ei tehdä ilman San Lucan hyväksyntää, Monti kirjoittaa. Vaikeneminen ulkopuolisille on kultaa, ja kylään eksynyt  ulkopuolinen ihminen huomataan välittömästi, ja pysyy katseiden kohteena.  

Viranomaiset ovat onnistuneet hankkimaan tietoa esimerkiksi seuraamalla rikollisten viestintää, mutta moni asia on yhä verhojen takana. Viranomaisten yksi ongelmista on ymmärtää puhelutallenteita paikallisen kielen vierauden takia. Poliisille puhuville ’Ndranghetan jäsenille tulevaisuus ei lupaa hyvää.

Monti perustaa kirjansa pääasiassa italialaisille kirjallisille lähteille. Omia haastatteluja on ymmärrettävistä syistä vaikea saada. Tietokirjailija itse on jututtanut lyhyesti huumekauppiasta Roomassa.

Järjestön jäsenet eivät saa olla tekemisissä valtiovallan edustajien, kuten tuomarien ja poliitikkojen, kanssa. Tätä vanhaa periaatetta on kuitenkin lähdetty kiertämään, koska siten julkiseen rahoitukseen kiinni pääseminen onnistuu helpommin.

Niinpä ’Ndranghetalla on salainen organisaatio Santa, johon kuuluu ilmeisesti vain kourallinen ’Ndranghetan taaksensa jättäneitä huippurikollisia. Santaan kuuluminen velvoittaa tähän muodolliseen irtautumiseen.

Monimutkaisessa nykymaailmassa tehokkaasti toimiminen ja rahojen piilottaminen vaatii myös liudan erilaisia asiantuntijoita juristeista ja logistiikan osaajista lähtien.

Montin mukaan Calabriassa on Italian suurin määrä juristeja asukasmäärään nähden. Maakunnan pankki- ja finanssisektorit ovat huomattavan suuria Calabrian keskimääräinen tulotaso huomioon ottaen.  

Hyvin tiukka perhekeskeisyys ei estä arvostamasta jäsenten kyvykkyyttä. Järjestö on myös meritokraattinen.

Huumerikollisilla on ainakin ollut tapana pröystäillä rahoillaan, joskin pabloescobarmainen omaisuuden esittely tätä nykyä kääntyy helposti rikollisia vastaan.

’Ndranghetan johtajat ajelevat kotikylässään kolhiintuneilla henkilöautoilla, eikä järjestön jäsenten ulkoista riikinkukkoilua katsota hyvällä. 

Huomaamattomuudesta huolimatta, tai juuri siksi, ’Ndrangheta on saanut langat käsiinsä kansainvälisessä huumekaupassa kaikilla asutuilla mantereilla. Se keskittyy toimintaansa.

Monti listaa tähän kolme syytä: järjestö havaitsi varhain kokaiinin suosion, järjestöllä on rahaa investoida huumekauppaan, ja se on luotettava rikolliskumppani. 

Italian viranomaiset tahtomattaan kuitenkin edistivät järjestön leviämistä Italiassa jo 1960-luvulla.

Mafiajärjestöjen pidätettyjä jäseniä siirrettiin pohjoiseen pieniin kyliin, jotta he eivät pääsisi jatkamaan rikollista toimintaansa. Calabrialaisten mukana tuli kuitenkin koko perhe, eli käytännössä ’Ndranghetan uusi yksikkö.

Myös teollistumisen vaatima maan sisäinen siirtolaisuus vei eteläisen Italian ihmisiä paljon pohjoiseen. Suurin osa heistä oli köyhää mutta tietysti rehellistä väkeä.

’Ndranghetan kulttuurissa ruoalla on suuri merkitys. Ruokailukin tapahtuu rituaalisesti, ja sillä halutaan sitoa jäseniä entistä tiukemmin yhteen. Pöydän ääressä puhutaan ja jaetaan asiat ja huolet.

Montin mukaan ”veljesruokailu” on kuin vapaamuurareilla. ’Ndranghetaa ja Santaa ei yhdistä vapaamuurareihin pelkkä ateriointitapa.

Vapaamuurarit ovat toimineet Italiassakin pitkään, ja 1800-luvun monet poliittiset johtajat olivat vapaamuurareita. Järjestön salaseuramaisuus looseineen houkutteli ’Ndranghetaa jo vuosikymmeniä sitten. Niissä kun liikkui ja liikkuu vaikutusvaltaisia miehiä.

Calabriassa harjoitetaan myös kreikkalais-ortodoksista uskontoa, mutta katolinen kirkko on sielläkin läsnä vahvasti.

Katolisen kirkon asenne ’Ndranghetaan on ollut hyväksyvä, joskin se on muuttunut jonkin verran kriittisemmäksi aivan viime vuosina, Monti arvioi.

Vaikka poliisi on pidättänyt tuhansia järjestön jäseniä, nämä pidättäytyvät hiljaisuuden laissa. Viranomaisten, Italian ja muunkin maailman kannalta huono juttu.

Lue myös:

    Uusimmat