Mainos

Kirja-arvio: Masennuksesta selviää

Elina Hiltunen ja Elina Hiltunen: Masennuksesta selviää (Docendo 2018)

Masennuksesta ja sen hoidosta puhutaan yhä enemmän ja hyvä niin, sillä lisääntyvä masentuneisuuden käsittely julkisuudessa vähentää sairauteen liitettyä häpeää.

Masennuksesta selviää -kirja on varsin monipuolinen katsaus teemaan. Kirjan alkaa hyvin käytännönläheisesti eli ensimmäisille sivuille on kirjattu puhelinnumeroita erilaisiin auttaviin puhelinpalveluihin. Lisäksi annetaan ihan konkreettisia neuvoja ihmisille, jotka olettavat kärsivänsä masennuksesta. Perusanoma on, että toivoa on ja lääkäri auttaa.

Masennusta sairastaa maailmassa 300 miljonaa ihmistä ja mikä huolestuttavinta, masentuneiden määrä tuntuu vain kasvavan. Hyvistä hoitokeinoista huolimatta vain noin puolet masentuneista saa asianmukaista hoitoa.

Kirjassa muistutetaan, että masentuneisuus ei ole vain yksilön vaan koko yhteiskunnan ongelma. Masentuneisuus onkin yksi suurimmista työkyvyttömyyden syistä maailmassa. Lisäksi masentuneisuus aiheuttaa poissaoloina työpaikalta valtavia kustannuksia.

Mielen sairaudet aiheuttavat häpeää

Kirjassa käydään läpi "hulluuden" historiaa ja stigmaa, joita erilaiset mielen sairaudet aiheuttavat. Ennen mielenterveyspotilaat olivat mitä kummallisimpien hoitotoimenpiteiden kohteena ja yhteisö suhtautui tällaisiin ihmisiin hyvin torjuvasti. Yhä edelleen mielen sairaudet aiheuttavat häpeää mutta ainakin hoito on nykyisin kohtuullisen hyvää.

Kirjassa käydään läpi erilaiset masennuksen vaikeusasteet, masennuksen taustatekijät ja myös se, miltä masennus oikeasti tuntuu.

Monen terveen on hyvin vaikea ymmärtää, että masennusta ei hoideta "ottamalla itseä niskasta kiinni". Masennus on oikeasti harmautta, jossa pahimillaan ihminen lamautuu täysin ja pohdiskelee, onko järkeä jatkaa elämää. Kirjasta löytyy erittäin hyviä kuvauksia masentuneisuudesta.

Lukuisia hoitomuotoja

Masennuksen hoidossa on edistytty viime vuosikymmeninä vauhdikkaasti. Parhaillaan tutkitaan sekä erilaisia lääkeaineita että erilaisia toimintatapoja sairauden voittamiseen.

Tunnetuimpia hoitoja ovat erilaiset terapiat ja masennuslääkkeet. Hieman vähemmän tunnettuja ovat sähköhoidot ja aivoja muutoin stimuloivat hoitomuodot. Kirjassa kerrotaan hyvinkin tarkkaan eri hoitomuotojen vaikutuksista.

Kirjassa käsitellään myös ruokavalion ja liikunnan merkitystä masennuksen estämisessä ja hoidossa. Sekä ruoalla että liikunnalla on merkitystä ihmisen hyvinvoinnin kannalta mutta tutkimustulokset eivät ole yhdensuuntaisia, kun kyse on masennuksesta.

Tulevaisuudesa masentuneisuutta voidaan hoitaa hyvinkin monilla eri tavoilla. Tällä hetkellä tutkitaan muun muassa suolistobakteerien hyödyntämistä, nykyisin huumeiksi luokiteltavia taikasieniä ja jopa niin ikään huumeena pidettävää ekstaasia.

Ekstaasia on kokeiluluontoisesti käytetty Yhdysvalloissa posttraumaattisten stressitilojen hoidossa, kun muut hoidot eivät ole enää auttaneet. Myös unen määrään vaikuttamisella ja jopa tulehduskipulääkkeiden käytöllä voi olla merkitystä masennuksen hoidossa.

Tekoäly voi etsiä somesta masentuneita

Niin sanottu tekoäly on myös tutkimuksissa mukana. Tekoälyn avulla on pyritty selvittämään esimerkiksi sitä, kuinka ihmisen some-postaukset ennustavat masentuneisuutta. Some-kirjoituksia Facebookissa ja Twitterissä on seurattu järjestelmällisesti ja algoritmin avulla ennustettu psyykkistä terveydentilaa ja kohonutta itsemurhariskiä.

Masennuksesta selviää -kirja on hyvä yleisteos, joka soveltuu sekä masentuneille itselleen että heidän läheisilleen. Kirjasta on varmasti hyötyä myös erityisesti niille terveydenhuollon ammattilaisille, jotka eivät normaalisti toimi mielenterveyspotilaiden kanssa.

Yhä edelleen esimerkiksi itsemurhaa yrittäneet eivät akuutin hoidon lisäksi saa mitään mielenterveyteen liittyvää huomiota. Tämä johtunee siitä, että hoitoa antavat ihmiset eivät välttämättä tiedä riittävästi masentuneisuudesta tai muista mielen ongelmista.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.