Pelosta sekaisin, tai ainakin ahdistuksesta

"Pelosta sekaisin" on tietokirja ahdistuksesta – tuosta vaikeasti määriteltävästä tilasta, jota vielä 50-luvulla ei ollut tautiluokituksena varsinaisesti edes olemassa. Nykyisin hyvin tunnettu paniikkikohtaus sai Yhdysvalloissa tautiluokituksen vasta vuonna 1980.

Erilaisten ahdistuslääkkeiden syntymisen myötä myös ahdistusdiagnoosit ovat yleistyneet. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on nykyisin kymmeniä miljoonia ihmisiä, jotka syövät ahdistus- ja masennuslääkkeitä. Eikä tilanne muualla maailmassa ole kovin erilainen. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan kahdeksassatoista maassa toteutettu kyselytutkimus paljasti, että ahdistuneisuushäiriöt ovat nyt maapallon yleisin mielenterveysongelma (eli ahdistuneisuushäiriöitä on enemmän kuin masennusta).

"Pelosta sekaisin" on samanaikaisesti sekä monipuolinen tietokirja että kirjoittajan henkilökohtaisen mielenmaiseman paljastuskirja. Teksti koostuu omakohtaisista kokemuksista ja ahdistussairauksien kuvailuista mutta myös varsin laajasta, vuosisadat ylittävästä katsauksesta aina kulloisenkin fobian tai ahdistuneisuushäiriön historiaan. Kirja onkin eräällä tapaa kirjoittajansa terapiakirja. Kirjailija Scott Stossel on Atlantic-lehden päätoimittaja, joka tämän kirjaprojektin myötä selvittää itselleen sairauksiensa taustan ja historian.

Stossel on multiahdistunut ihminen, joka on syönyt erilaisia mielialalääkkeitä pienestä pitäen ja käynyt vuosikymmeniä psykoanalyysissä. Ainakin minulle on yllättävää, että Stosselilla ei ole ollut varsinaista kurjaa lapsuutta. Lapsuuden tapahtumillahan yleensä selitetään etenkin ahdistuneisuutta. Korkeintaan Stosselin äiti on ollut poikkeuksellisen ylihuolehtivainen – tätäkin käsitellään kirjassa sivukaupalla. Ylihuolehtivaisuus tulee nuorelle Stosselille kiusallisella tavalla ilmi, kun häntä varten hankittu lastenvahti on yllättäen saman ikäinen kuin vahdittavansa. Myöhemminkään Stosselin elämässä ei ole varsinaisia tragedioita, joilla voisi selittää hänen vaivojaan.

Paniikkihäiriöstä torikauhuun

Kirjan alussa Stossel kertoo, kuinka hän ”romahti” kirkossa mennessään naimisiin. Kyseessä ei ollut mikään pieni jännitystila vaan tila, jossa samanaikaisesti vapisee, hikoilee ja on tunne oksentamisesta. Kyse oli siis eräänlaisesta superpaniikkihäiriöstä, josta ei juuri tapahtumahetkellä ollut minkäänlaista ulospääsyä.

Paljon paremmin Stosselille ei käynyt, kun hän oli mukana lapsensa synnytyksessä. Hoitajat joutuivat hetkeksi hylkäämään tulevan äidin, koska he joutuivat huolehtimaan tuupertuneesta isäehdokkaasta.

Kirja on hengästyttävän perinpohjainen. Siinä käydään läpi eri aikakausien lääkärien näkemyksiä ja nykyaikaa lähestyttäessä kerrotaan varsin kattavasti myös mielialalääkkeiden keksimisestä ja käytöstä.

Kirjassa kerrotaan myös monista kuuluisuuksista, jotka ovat kärsineet ahdistuneisuudesta ja varsinkin sen seurauksista. Esimerkiksi Lajien synnyn kirjoittanut Charles Darwin kärsi niin kovasta torikauhusta, että hän ei poistunut kotoaan vuosikausiin.

Muuttuvat diagnoosit, muuttuvat hoidot

Stosselin sairauspakkiin mahtuu valtava määrä erilaisia vaivoja, jotka voi jollakin tapaa johtaa mielen ongelmiin. Lapsena hänellä oli lukuisia tic- eli nykimisoireita, bekteerikammo ja oksentamisen pelko. Diagnoosiksi tuli foobinen neuroosi ja ahdistushäiriö. Neljännesvuosisata myöhemmin nuorena aikuisena hänen diagnoosinsa oli paniikkihäiriö yhdistyneenä agorafobiaan (torikauhu) sekä sosiaalisten tilanteiden pelko.

Stossel painottaa, että muuttuvat diagnoosit ovat osa koko ahdistukseksi kuvatun ilmiön historiankirjoitusta. Erilaiset hoidot ovat muuttuneet diagnoosien muuttuessa ja toisista vaivoista on tehty sairauksia, joihin saa hoitoa ja etenkin Yhdysvalloissa myös vakuutuskorvauksia.

Kirjassa on lukuisia esimerkkejä erilaisista yllättävistäkin mielen aiheuttamista vaivoista. Esimerkiksi stressivatsasta kirjassa kerrotaan kymmenien sivujen verran. Stressivatsasyndroomaan kuuluu Stosselin tapauksessa oksentamisen täysin irrationaalinen pelko mutta vieläkin kamalampaa on se, että hänellä alkaa suoli toimia omin päin juuri silloin, kun vessoja ei ole lähettyvillä. Näistäkin "paskatapauksista" on hyvin yksityiskohtaisia kuvauksia.

Esiintymisjännitys (tai sosiaalisten tilanteiden pelko) on monille tuttu ongelma mutta Stosselin tapauksessa esiintyminen yleisölle on täysin mahdotonta ilman lukuisia pillereitä ja pientä määrää alkoholia. Hän valmistautuu esiintymiseen siten, että noin neljä tuntia ennen h-hetkeä hän ottaa ensimmäiset puoli milligrammaa Xanaxia, tuntia ennen saman määrän lisää kyseistä lääkettä, jonka lisäksi beetasalpaaja Inderalia. Tämä huuhdotaan alas viski- tai vodkapaukulla. Alkoholi on hidaste lääkkeille ja vaimenne fyysille purkauksille, joita lääkkeet eivät hillitse.

Stossel ei ole yksin pelkonsa kanssa. Brittipääministeri William Gladstone käytti oopiumia ennen parlamenttipuheitaan, Barbra Streisand ei 27 vuoteen konsertoinut kuin pienimuotoisissa tilaisuuksissa, Donny Osmond puolestaan lopetti esiintymisen samoin kuin Hugh Grant paniikkikohtausten takia.

Onko ahdistus pullamössöilijöiden elämänsisältö?

Kirjan kirjoittaja ihmettelee kirjan loppupuolella, miksi ahdistuneisuudesta on tullut nykyisin eräänlainen kansantauti vaikka etenkin länsimaissa elämme yltäkylläistä elämää. Ja vastaa asiantuntijoiden avustuksella, että ehkäpä siinä yltäkylläisyydessä ja varsinaisten ongelmien puutteessa onkin se syy. Ehkä aineellisen hyvinvoinnin hinta on ahdistuneisuus.

Meillä on entistä enemmän aikaa ajatella ongelmiamme, meillä on entistä enemmän mahdollisuuksia valita mitä haluamme. Tämä kaikki aiheuttaa kuitenkin ahdistusta. Jos joku vain sanoisi, mitä meidän pitää elämällämme tehdä, ahdistus olisi paljon harvinaisempaa, kirjassa päätellään. Vielä vuosisata sitten ihminen syntyi jonkun yhteisön osaksi, oppi vanhemmiltaan ikiaikaiset tiedot ja taidot ja jatkoi elämäänsä, kuten esi-isät olivat tehneet. Elämä saattoi olla monellakin tavalla kurjaa mutta ainakin suurin osa asioista oli ennalta-arvattavissa, valintoja ei tarvinnut tehdä, joten ahdistumiseenkaan ei ollut syytä.

Pertti Nyberg

Kirjoittaja toimii journalistina MTV Uutisisa