Kirja-arvio: Leivonnaisia joilla on ranskalainen tarinansa

En ollut koskaan leiponut muuta jälkiruokaa kuin pullaa ja ehkä jonkun piirakan ammoin 1980-luvulla koulun kotitaloustunneilla.

Joitakin aikoja sitten avasin radion, ja siellä puhuttiin ranskalaisista leivoksista ja niiden historiasta. Puhujina olivat tässä esiteltävän kirjan kirjoittajat.

Madeleine-leivoksen tietävät toki moni muukin kuin vain Proustinsa lukenut. Mutta mikä on tämän yksinkertaisen leivoksen tarina?

Varmaa tietoa ei ole, mutta Leino ja Toivonen kertovat Lorrainen herttuan eräästä illallisesta 1755.

Nuori koillisranskalainen keittäjä Madeleine Paumier pelasti jälkiruokaa vailla olevan herttuan maineen valmistamalla kotiseutunsa herkkua. On toisaalta kertomus, jonka mukaan kampasimpukkaa muistuttavaa madeleinea olisi tarjottu Espanjan Santiago de Compostelaan taivaltaville pyhiinvaeltajille.

Mansikkakakkua 1300-luvulla

Mansikkakakkua syödään meilläkin juhlapöydissä ympäri vuoden, ja tuoreista mansikoista tehtynä se on erityisen herkullista.

Fraisierin keksijää tai sellaisen ensimmäistä leipojaa ei ole historiallisista lähteistä ainakaan toistaiseksi tavoitettu, mutta mansikkakakkua on nautittu jo kauan sitten.

1300-luvulla Ranskan kuningas Kaarle V Louvreen muutettuaan istutatutti puutarhaansa metsämansikoita. Kokoahan niissä ei ollut tuolloin eikä ole nykyäänkään, mutta makua sitäkin sielukkaammin.

Chausson aux pommes on tuttavallisemmin omenatasku.

Sen esimuoto pâté aux pommes pelasti 1630 Saint-Calais’n täydelliseltä ruttotuholta. Kaksi kolmasosaa kaupungin asukkaista menehtyi, mutta paikallinen linnanrouva keksi antaa joillekin alustalaisilleen jauhoja ja omenia henkensä pitimiksi. Loppu on omenataskujen historiaa, sille on perustettu oma veljeskuntakin, Ranskassa kun ollaan.

Onnistuneet omenataskut

Niinpä tyttäreni kanssa päätimme leipoa omenataskuja. Niistä tuli ihan hyviä ja omenataskun näköisiä lehtiruotikuvioisine viiltoineen.

Emme ole vielä uskaltautuneet kahvi-suklaakakku opéran tai tarte au citron meringuéen eli sitruuna-marenkipiirakan pariin. (Toimiiko muuten ihmismieli niin, että ranskankielinen leipomotuote on vaikeampi valmistaa kuin suomenkielinen, mutta maistuu herkullisemmalta?...)

Ranskalaista marenkia kokeilimme myös, mutta sen kohdalla tuli tenkkapoo. Toimimme ohjeiden mukaan, mutta sen mukainen paistoaika kerrotussa lämpötilassa ei riittänyt. Olivatko marenkimme kenties halkaisijaltaan liian suuria?

Lisääkin tarinoita lukisi mielellään

Olisin mielelläni lukenut enemmän herkkujen taustoista ja tarinoista ja ruokakulttuurista Ranskanmaalla. Ruoka auttaa selviämään hengissä, kuten Saint-Calais’ssa, mutta se on myös sosiaalisten tapahtumien ytimessä, se synnyttää ja siivittää tarinoihin ja tarinointiin, yhdessäoloon.

Kirja esittelee erilaisia jälkiruokien valmistustapoja taikinoista ja kakkupohjista täytteisiin ja koristeisiin.

Kirjan toisessa osiossa ovat itse reseptit. Kaltaiseni amatööri voisi lisätä harjaantumistaan vaikkapa briosseilla. Se on vähän kuin meikäläinen pulla. On Nanterren briossia ja pariisilaista briossia. Croissantkaan ei vaadi puoliammattilaisen taitoa.

Nyt vain pitäisi saada kutsuttua ystäviä koolle, tarkistaa voi- ja jauhotilanne ja kaivaa essu esiin.