Mainos
Mainos

Arbuusi-kossu, puolukkarupunen ja muita herkkuja – uutuuskirja kokosi korsolaiset jälkiruoat yksiin kansiin

Miltä näyttävät ja maistuvat korsolaiset herkut? Näihin kysymyksiin saat vastauksen tuoreesta Korsolainen jälkiruoka -kirjasta, jonka kansien väliin on koottu onnistuneita ja vähemmän onnistuneita reseptejä suoraan korsolaisten keittiöistä. Mutta kuten kirjassa kerrotaan; "Korsossa annetaan kaikkien karvojen kasvaa." 

Vuonna 2015 ihmeteltiin korsolaisia herkkuja, kun kokki Samuli Mänttäri julkaisi Korsolainen kotiruoka -keittokirjan. Tänä syksynä päästään nauttimaan puolestaan jälkiruoista ja leipomuksista uunituoreen Korsolainen jälkiruoka -kirjan (Rauta Reiska 2018) muodossa.

Jatko-osasta tuli Mänttärin omien sanojen mukaan kenties enemmän korsolainen kuin ensimmäisestä kirjasta.

– Olin muuttanut pois Korsosta Tikkurilaan, joten päätin vierailla korsolaisten kotona etsimässä sopivia reseptejä, Mänttäri kertoo Makuja.fi:lle kirjan synnystä.

Lopputuloksena syntyi jälkiruoista, leipomuksista ja juomista koostuva kirja, jota ei todellakaan ole kirjoitettu pipo tiukalla. Onnistuneiden reseptien lisäksi kirjasta löytyy myös astetta epäonnisempia kokeiluja, kuten Samulin Arbuusi-kossu.

– Melonia ei todellakaan kannata keittää. Mehujäätä ja kuohujuomaa yritin tehdä, mutta maistuivat molemmat ihan käyneeltä vehkeeltä, kirjassa kerrotaan.

Palaute ollut pelkästään positiivista

Kun puhutaan suosikkiresepteistä, Mänttäri ei osaa nimetä yhtä suosikkiaan, sillä jokainen resepti on suosikki omalla tavallaan. Kirjassa korostuvat reseptien lisäksi myös tarinat, jotka nostavat ruoat aivan uuteen ulottuvuuteen.

– Jos jokin pitäisi erikseen mainita, nostaisin esille sitruunakiisselin, jonka resepti on yli 50 vuotta vanha. Se teki suuren vaikutuksen, Mänttäri kertoo.

Kuten kirjan humoristisista teksteistä saattaa päätellä, Mänttäri kertoo kirjan teon olleen todella hauskaa puuhaa. 

– Aikaa vievä projekti on ollut, mutta tässä hyvä puoli tässä on ollut se, että on tullut tavattua kavereita, mies toteaa.

– Palaute on ollut pelkästään positiivista, mies lisää. 

Alta löydät kaksi kirjasta poimittua reseptiä, joiden avulla voit tehdä makumatkan korsolaisten keittiöön. 

Kärkinen

"Juhalla oli tähän joku tarina, mutta en todellakaan pysty muistamaan sitä!"

Jonkin verran kossua
sopivasti energiajuomaa
10–20 kpl suolapähkinöitä

Kaarina Silomaan Sitruunakiisseli

"Tämä on serkkuni talouskoulun käyneeltä vaimolta satu ohje yli 50 vuotta sitten."

2 sitruunaa
2 munaa
3 dl sokeria
6 rkl perunajauhoa
1 l vettä

Kaikki ainekset sekoitetaan ja kuumennetaan sakeaksi. Viimeiseksi lisätään sitruunan mehu. 

Reseptit kirjasta Korsolainen jälkiruoka, Rauta Reiska 2018

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja