Kirja-arvio: Halla-ahosta epävirallinen elämäkerta

Lauri Nurmi: Jussi Halla-aho - epävirallinen elämäkerta (Into 2020)

Toimittaja, tietokirjailija Lauri Nurmi on tehnyt perussuomalaisten puheenjohtajasta Jussi Halla-ahosta elämäkerran, johon kirjan kohde ei ole halunnut antaa haastattelua – siksi siis "epävirallinen" elämäkerta. Nurmi on työssään politiikan toimittajana tavannut ja haastatellut Halla-ahoa lukuisia kertoja ja kirjoittaja on myös vieraillut lukuisissa perussuomalaisten tilaisuuksissa. Tämän lisäksi kirjan lähteinä on käytetty muita haastatteluja, blogikirjoituksia sekä historialähteitä. 

Kirjan ehkäpä yllättivin anti on kertomus Halla-ahon sukutaustasta, joka on suomalaisittain varsin komea. Halla-aho kuuluu äitinsä puolelta Bergrothien mahtisukuun, josta on tullut 1700-luvulta lähtien virkamiehiä ja alueellisia mahtihahmoja. Sukutaustan peruja on myös vahva oikeistolainen mielenmaisema. Nurmi antaa ymmärtää, että sukutausta on ollut merkittävä vaikuttaja Halla-ahon nousussa yhteiskunnalliseen eliittiin. 

Mitään suuria uutisia kirja ei tarjoa mutta sitäkin enemmän mielenkiintoisia yksityiskohtia Halla-ahon nuoruudesta ja elämästä. Mukaan mahtuu koulukiusaamista, siviilipalvelusta, ura Blashemia-nimisessä metallibändissä, ravintolaopinnot ja lopulta kielitieteiden opiskelu yliopistossa aina tohtorintutkintoon saakka. 

Äkkiväärät mielipiteet torppasivat yliopistouran

Tohtorintutkinto ei johtanut tutkijanuraan, sillä Halla-ahon nettikirjoittelu ei juuri miellyttänyt yliopistoihmisiä – eikä ihme, sillä Halla-ahon näkemykset olivat varsin äkkivääriä. Nurmi on käynyt Halla-ahon blogikirjoitukset tarkasti läpi ja ainakin kirjaan lainatut katkelmat ovat varsin paljastavia.   

"Poliittisesti olen konservatiivi. Jotkut saattaisivat kutsua minua peräti äärioikeistolaiseksi. Minä en kutsuisi. - - Vihaan poliittista korrektiutta, 'monikultutturismia', väkivaltaista 'diversiteettiä', globalismia, 'ihmisoikeuksia' sekä 'suvaitsevaisuutta', joista on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut länsimaissa virallisesti sanktioituja uskontoja. Inhoan sitä, että periaatteessa älykkäät ihmiset esittävät tyhmää. Vihaan ihmisiä, jotka jahtaavat ajatusrikollisia ja polttavat kirjoja." 

Äkkiväärästä maltillisemmaksi

Jussi Halla-ahon poliittinen elämä alkoi 2000-luvun alkupuolella Scripta-blogista, jossa on keskitytty monikulttuurisuuden ja maahanmuuton kritisoimiseen. Halla-ahon blogikirjoitukset ovat olleet kärkeviä ja näyttävät miedontuneen sitä mukaa, kun valtaa on tullut lisää. 

Kirjassa käydään läpi Halla-ahon nousu Helsingin kaupunginvaltuustoon, eduskuntaan, europarlamenttiin ja lopulta perussuomalaisen puolueen puheenjohtajaksi. Samalla on kuvattu, kuinka vanha vennamolainen puolue on muuttunut vähitellen maahanmuuttokriitikoiden puolueeksi Timo Soinin vastustelusta huolimatta.

Muutoinkin kirjassa tuodaan hyvin esille, kuinka Timo Soini näki Halla-ahon lisäävän mukavasti puolueen kannatusta mutta ei ilmeisesti ymmärtänyt, että koko hänen luomuksensa oli vaarassa ajautua "maahanmuuttokriitikoiden" käsikassaraksi – kuten sitten lopulta kävikin.. 

Liikaa selittelyä

Lauri Nurmen kirjoitustyyli on sujuvaa ja selkeää ja johtopäätöksetkin vaikuttavat suurelta osin vakuuttavilta. Ongelmia tuottaa lähinnä se, että Nurmi selittää kirjassaan Halla-ahon toimia aivan liikaa. Nurmi ikään kuin pelkää, että lukija ymmärtää väärin Halla-ahon puheita ellei Nurmi kaikkitietävänä kerro, miten mistäkin asiasta pitää ajatella. Tämä on lähinnä lukijan aliarviointia. 

Kun Halla-aho saa lapsen ja kertoo blogissaan, että muidenkin pitäisi hankkia lapsia, Nurmi selittelee pitkään, kuinka tällainen suora puhe on vähintäänkin loukkaavaa, koska pitää ajatella myös kaikkia niitä pariskuntia, jotka tahdostaan huolimatta eivät saa lapsia. Tähän turhanpäiväiseen päivittelyyn Nurmi käyttää puoli sivua ja tällaisia puolen sivun "näin oikeasti pitäisi ajatella"-kohtia on kirjassa tuon tuostakin. Nurmi ei todellakaan jätä lukijaa yksin vaan neuvoo jatkuvasti.

Mutta jos sivuuttaa nämä selittelysivut, kirjasta saa hyvän kuvan Halla-ahon poliittisesta toiminnasta ja tyylilajista. Myös monet ristiriitaisuudet Halla-ahon puheissa ja kirjoituksissa tulevat ainakin epäsuorasti esille. 

Venäjä-kysymykseen ei vastausta

Jos esimerkiksi perussuomalaiset eivät luota Venäjään, miksi EU-tasolla ollaan monien Venäjälle myönteisten puolueiden yhteistyökumppaneita tai miksi "Venäjän propagandaan kytköksissä olevan" MV-lehden tuotoksia jaettiin somessa kritiikittä. 

Tai jos vastustetaan (haitallisista) maahanmuuttoa, niin minkälainen maahanmuutto lopulta hyväksytään – siitä ei juuri selvyyttä saa. Ja kun kaikki mahdolliset maahanmuuttajien rikokset tuodaan äänekkäästi esille, miksi suomalaisten itsensä tekemiä vastaavia rikoksia ei samalla tavalla nosteta tikun nokkaan. Näitä Nurmi kyselee ihan perustellusti. 

Nurmi myös pohtii, ovatko jotkut Halla-ahon näkemykset naisvihaa ja voidaanko hänen kirjoituksia ja puheita tulkita juutalaisvihamielisiksi. Juutalaisuus-teemassa kyse ei ole Nurmen mukaan sattumalipsahduksista vaan tietoisista, ei-satiirisista näkemyksistä. 

Epävirallinen elämäkerta Halla-ahosta on hyvä avaus halla-aholaiseen maailmantulkintaan. Koska tämä kirja on osin myös mielipidekirjoitus, kaino toiveeni on, että joku tutkija ottaisi Halla-ahon blogikirjoitukset kunnolla tutkittavaksi. Halla-aho voi tulevaisuudessa olla hyvinkin merkittävä poliittinen toimija Suomessa, joten olisi vain kansalaisten palvelemista selvittää, mitä Halla-aho todella ajattelee. 


Klo 17.23 muutettu elämänkerta-sana elämäkerta-sanaksi. 

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja