Sergio Ramírez: Miten kaunis on meri, Margarita. Aviador. 2020. 405 s. (Suom. Jyrki Lappi-Seppälä)
Tämä on runsas ja moniääninen romaani nicaragualaisesta diktaattorista, espanjankielisen modernismo-runouden jättiläisestä, ihmisistä jotka suunnittelevat diktaattorin murhaa, ja heistä, jotka pyrkivät häntä suojelemaan.
Nicaragua kärsi pitkään diktaattori Anastasio Somoza Garcían ja tämän puolison Salvadora Debaylen edesottamuksista, kunnes Somoza murhattiin. 1956. (Sama muuten pätee hänen diktaattoriksi nousseeseen seuraajapoikaansa Anastasio Somoza Debayleen.)
Rubén Darío puolestaan ei ollut ihan kuka tahansa kynäniekka pienestä keskiamerikkalaisesta valtiosta. Daríota (1867-1916) pidetään keskeisenä espanjankielisenä runoilijana, jonka vaikutus tuntui ja näkyi 1900-luvun runoudessa.
Runoilijan nuoresta ihailijasta diktaattorin vaimo
No, mitä tekemistä runoilijalla ja diktaattorilla on keskenään?
Darío suosionsa huipulla kohtasi nuoren tytön, jonka viuhkaan kirjoitti riimin. Tytöstä, Salvadoritasta, tuli sittemmin Somoza vanhemman vaimo. Tytön isä, lääkäri Louis Henry Debayle puolestaan oli Daríon ystävä.
Toinen yhdistävä tekijä on joukko Daríon elämästä kiihkeästi kiinnostuneita henkilöitä, joilla on paljon hampaankolossa Somozaa vastaan.
Kolmas on Leónin kaupunki, mihin tapahtumat sijoittuvat.
Ramírez, entinen sandinistipoliitikko, nicaragualaisen vasemmistoaatteen hylännyt kirjailija, kuljettaa kerrontaansa kahdessa aikakerroksessa, ikääntyneen Daríon vuosina 1900-luvun alussa, ja Somozan valtakaudella 1950-luvulla.
Henkilöhahmoja on tolstoimaisen paljon. Niinpä alussa oleva kuka kukin on -lista on enemmän kuin tarpeen. Hahmot uhkaavat mennä välillä sekaisin, nimet kun muistuttavat paljon toisiaan. Lisäksi kaikilla tuntuu olevan lempinimi, johon myös viitataan taajaan.
Viinan ja naisten vanha runoilija
Darío näyttäytyy vanhana viinaan menevänä elostelijana ja öykkärinä, jonka jokaista sanaa ja runonpätkää kaikki kilvan pyrkivät kuulemaan. Mielistely on siis voimissaan kuten aina ja kaikkialla. Pois lukien runoilijan vaimo, jolle miehensä naisseikkailut eivät käy, vaikka perinteisessä machoyhteiskunnassa ollaan.
Somozan lähestyvää kohtaloa puolestaan värittää kirjava joukko aika tavallisia ihmisiä, lehtitoimittajasta juoppoon ammattipainijaan, saarnaajaan, torimyyjään, kultaseppään, epäonnistuneen sukupuolenvaihdisleikkauksen läpikäyneeseen miesnaiseen, ja Somozan mielistelijöihin.
Kerronta on aisteille runsas ja värikäs, dialogi pursuu niitä, ja maanläheistä huumoria.
Kahteen osaan (niitä erottaa välisoittona Somozan ”cv”) jakautuvan romaanin ensimmäinen osa paikoin laahaa, erityisesti runsaiden dialogien kohdalla, joskin Daríon ja muiden inhimillisen naurettavia edesottamuksia on hauska lukea.
Toinen jakso imaisee mukaansa. Lukija tietää, mitä tulee tapahtumaan, ja vääjäämättömästi hetket kulkevat kohti iltaa ja laukauksia.
Ja mitkä ovatkaan tärkeimmät ruumiinosat, jotka mystisesti katoavat kuin näkymättömän voron viemänä? Aivot ja kivekset, miehisen nerouden ylistämisen ja machoilun symbolit.