Kimi Räikkösen F1-tallilla kulkee yhteistyörintamalla – jälleen iso tekijä mukaan

Suomalaisen F1-kuskin Kimi Räikkösen edustama Alfa Romeo (entinen Sauber) on herättänyt varsin kiitettävästi kiinnostusta yhteistyörintamalla viime vuosien aikana. Alfa Romeo tiedotti jälleen uudesta sopimuksesta.

Alfa Romeo kertoi jo alkuvuodesta, että sen nimi muuttuu ison yhteistyökuvion myötä. Tallin nimi on jatkossa Alfa Romeo Racing ORLEN. Puolalainen energiayhtiö Orlen hyppäsi Alfa Romeolle sen jälkeen kun Robert Kubica vaihtoi Williamsin kisakuljettajan paikalta Alfa Romeon testikuljettajaksi. Vuonna 2016 Orlenin liikevaihto oli lähes 18 miljardia euroa.

Nyt Alfa Romeo kertoi solmineensa yhteistyösopimuksen teknologiayrityksen Acerin kanssa.

Acer on iso tekijä kannettavien ja pöytätietokoneiden sekä tietokonenäyttöjen saralla. Vuonna 2017 yhtiön liikevaihto oli yli 7 miljardia euroa. Acer näkyy Alfa Romeon autoissa ja julkikuvassa heti uuden kauden ensimmäisissä kisoissa Itävallassa.

Suomalaiskuskilla Räikkösellä on ollut oma rooli Alfa Romeon muutamissa tuoreissa yhteistyökumppanuussopimuksissa. Suomalaiskuski oli ratkaisevassa roolissa, kun iso olutvalmistaja Singha hyppäsi Alfa Romeon mukaan.

F1-kausi 2020 pyörähtää käyntiin 3.-5. heinäkuuta Itävallassa.

   

Lue myös:

    Uusimmat