Kim Kardashian julkaisi kuvan itsestään 90-luvulta ja keskustelu karkasi sivuraiteille – muistatko erikoisen selityksen maailmankuulun takapuolen taustalla?

1:12
Keeping up with the Kardashians -sarjan viimeisimmällä tuotantokaudella vierailtiin Suomessa!

Supertähti Kim Kardashian julkaisi vanhan kuvan itsestään ja sai liudan ilkeitä somekommentteja.

Suomessa useat julkkikset intoutuivat viikonvaihteessa julkaisemaan sosiaalisessa mediassa vanhoja kuvia itsestään, kun nuoruuskuvahaaste levisi jälleen kerran Facebookissa ja Instagramissa.

Myös supertähti Kim Kardashian West julkaisi Instagram-tilillään samana viikonloppuna vanhan kuvan itsestään. Tähti kertoo kuvatekstissä, että kuva on peräisin 1990-luvulta.

– Hyvä luoja, Northin kaksonen! osa faneista innostui vertaamaan Kimin ja tämän esikoistyttären yhdennäköisyyttä kommenttikentässä.

Leijonanosa kommenteista oli kuitenkin ilkeitä ja Kardashiania haukuttiin muun muassa feikiksi. Taustalla velloi samaan aikaan myös vanha, uudestaan pinnalle ryöpsähtänyt riita, johon Kardashian ja tämän aviomies Kanye West ovat ajautuneet laulaja Taylor Swiftin kanssa.

Brittilehti Mirror nostikin jälleen esille huhut, joiden mukaan Kardashian maailmankuulu takapuoli olisi kirurgin käsialaa.

Huhut ovat liikkuneet vuosikausia sitkeästi, mutta harvempi sen sijaan muistaa erikoista selitystä, jonka Kardashian antoi muutama vuosi sitten ottaessaan kantaa huhuihin.

Kim nimittäin väitti perheensä elämästä kertovassa Keeping up with the Kardashians -sarjassa, että taustalla on lääketieteellinen syy. Kardashian on puhunut avoimesti psoriasiksestan, ja hän on saanut sairauteensa kortisonihoitoa.

– Menin ottamaan kortisonipistosta pakaraani. Yksi naapureistani on ihotautilääkäri läheisellä klinikalla. Menin sinne ja hän sanoi minulle, että on yhden suhde miljoonaan, että saan sivuvaikutuksena epämuodostuman. Ja totta kai minä sain todella suuren epämuodostuman, Kardashian muisteli tuolloin.

Kardashian toteaa, että juuri tuon pistoksen aiheuttama sivuvaikutus näkyi selvästi tietyissä valokuvissa ja aiheutti siten huhuja kirurgin muokkaamista muodoista.

– Minusta on kuva Miamista, jossa päälläni on kirkkaansininen mekko ja toinen, jossa kävelen Robertsonilla. Niissä näkyy epämuodostuma. Uskon, että tämä on syy siihen, miksi huhut implanteista lähtivät liikkeelle, Kim pohti.

Keeping Up With the Kardashians -sarjan uusi kausi alkaa C Moressa 27.3.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja