Pelkästään se, että samaa tuotetta markkinoidaan eri markkina-alueilla eri tavoin, ei tee markkinoinnista sopimatonta tai harhaanjohtavaa, sanoo lakimies Mika Hakamäki Kilpailu- ja kuluttajavirastosta.
-Kuluttajansuojalain nojalla ei ole tuomittavaa, että samaa tai lähes samaa tuotetta myydään eri maissa eri hinnoilla. Siihen voi olla omat syynsä, kilpailumarkkinat voivat olla erilaiset.
Aamulehti uutisoi tänään, että Nokian Renkaat on vuosien ajan myynyt samalla reseptillä valmistettuja renkaita Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa. Yhtiö on saanut lehden mukaan tästä suurta taloudellista hyötyä, koska kuluttaja on maksanut rengassarjasta Suomessa ja Pohjoismaissa satoja euroja enemmän kuin keskieurooppalainen kuluttaja.
Lehti on saanut haltuunsa yhtiön rengasreseptejä. Sama resepti merkitsee, että renkaiden kulutuspinnan kumisekoitus on ollut samanlainen. Osassa renkaita myös pintakuvio on ollut sama eri markkina-alueilla.
Samalla reseptillä on valmistettu esimerkiksi Nokian Hakka Black- ja Nokian zLine-kesärenkaita, joissa kumiseoksen lisäksi myös renkaan pintakuviointi on ollut samanlainen.
Aamulehden mukaan Hakka Blackia on myyty noin 30 prosenttia kalliimmalla kuin zLinea.
Tuotteita on myös markkinoitu johdonmukaisesti eri tuotteina, lehti kertoo. Hakamäki arvioi, että torstaina julkisuuteen tulleet tiedot eivät kuitenkaan osoita, että markkinointi olisi ollut sopimatonta.
"Emme katso johtaneemme kuluttajaa harhaan"
Nokian Renkaat on kiistänyt syytökset.
