Kiky varmistui yli vuoden sorvaamisen jälkeen: Tätä kaikkea se tarkoittaa

Kilpailukykysopimuksen kattavuus 87 prosenttia 3:11

Kilpailukykysopimusta alettiin sorvata yli vuosi sitten. Muistatko vielä, mikä on paljon esillä olleen sopimuksen idea? MTV Uutiset kokosi kikyn pääpointit.

Kilpailukykysopimuksen tavoite on parantaa yritysten kilpailukykyä ja sitä kautta työllisyyttä heikentämällä työehtoja.

Toiveena on, että työllisyyden parantuessa julkiset menot vähenevät ja verotulot kasvavat. Historiallista on se, että näin laajasti sovittiin työehtojen heikennyksistä.

Näitä heikennyksiä olivat: palkkojen pitäminen nykytasolla myös ensi vuonna, työvuoden pidentäminen 24 tunnilla, julkisen sektorin lomarahojen leikkaus kolmanneksella parina tulevana vuonna ja sosiaaliturvamaksujen siirto työnantajilta työntekijöille.

Mitä sopimuksesta käytännössä seuraa? Valtiovarainministeriö arvioi, että sopimus voi synnyttää jopa 35 000 työpaikkaa.

Paikallista sopimista edistettiin muun muassa niin, että järjestäytyneet yritykset voivat äkillisessä kriisissä sopia palkkojen alentamisesta työpaikkojen säilyttämiseksi.

Kompensoidakseen sosiaaliturvamaksujen siirtoa työntekijöille hallitus on luvannut veronkevennyksiä sopimuksen kattavuuden mukaan, sopimuksen piiriin tuli Metallin myötä 87% palkansaajista, veronkevennykset ovat täten 415 miljoonaa euroa.

Tämän pitäisi riittää siihen, että kuluttajien ostovoima pysyy ensi vuonna tämän vuoden tasolla. EK:n mukaan on vielä mahdollista saavuttaa 90% kattavuus, jolloin keskituloisen ostovoima kasvaisi viitisen euroa kuussa.

Lue myös:

    Uusimmat