”Kiitos ja näkemiin" – näitä kauneusleikkauksia suomalaiset kirurgit eivät tee

Suomalaisen lääkärin etiikka tulee hurjista muodonmuutoksista haaveilevien tielle.

Maailmalla nähdään äärimmäisiä kauneusleikkauksia: Tuhkimo-leikkauksella muovataan jalkoja sirommiksi, 15-vuotias kiinalaistyttö leikkautti uuden ulkonäön saadakseen entisen poikaystävänsä takaisin ja realitytähti Kylie Jennerin huulet saivat amerikkalaisteinit villiintymään.

Suomessa tällaisiin leikkauksiin ei pääse. 

– Ei kukaan lähde täällä tekemään sellaisia. Leikkausta ei siis voi saada. Periaatteessa voi, sillä mikään ei sitä kiellä, mutta käytännössä Suomessa kukaan ei lähde sellaisia tekemään, sillä se on eettisesti väärin, sanoo plastiikkakirurgian erikoislääkäri Antti Koski Terveystalosta.

– Toivon, ettei tällaisia koskaan tehdä Suomessa. Suomalaiset ovat hyvinkin järkeviä eli en usko, että kovin moni lähtee edes pyytämään tällaisia leikkauksia.

”Kiitos ja näkemiin”

Esteettinen terveydenhoito ei ole sairaudenhoitoa eli perusteena ei tarvitse olla sairautta. Leikkaukselle täytyy kuitenkin olla pätevä syy. Jos leikkauksen onnistumisen todennäköisyys on yhtä suuri kuin epäonnistumisen, Koski ei leikkaa.

– Tämä ei voi olla sellainen tavaratalo-systeemi, että potilas tulee vastaanotolle valmis kaavio mukanaan ja sanoo, että tee tämä. Leikkauspäätös on leikkaavan lääkärin, eikä potilaan, Koski sanoo.

– Jos joku tulisi pyytämään minua leikkaamaan itselle lyhyemmät varpaat, sanoisin, että kiitos ja näkemiin. Jos en näe syytä leikkaukselle tai arvioin, ettei potilas missään nimessä tarvitse leikkausta, niin kieltäydyn.

Kosken vastaanotolla käy jonkin verran asiakkaita, joille täytyy sanoa ei.

Yleensä potilaat ottavat kielteisen päätöksen kuitenkin hyvin vastaan. Moni tulee vastaanotolle hakemaan ennen kaikkea varmistusta: tarvitsenko todella tätä leikkausta tai pystytäänkö plastiikkakirurgialla tällaista vaivaa edes hoitamaan? Kielteinen leikkauspäätös voi olla helpottavaakin kuulla.

Lue myös:

    Uusimmat