"Kiitän Dynamiitti-Lainetta urastani"
14-vuotiaana Leevi Korkkula osti veljensä kanssa kameran. Pian hän tienasi koulurahansa työskentelemällä valokuvausliikkeessä ja valokuvaamalla luokkakuvia, häitä sekä hautajaisia. Siitä alkoi ammattikuvaajan ura, jonka varrelle mahtuu monia ikimuistoisia hetkiä ja henkilöitä.
– Vaisto sanoi, että tässä ammatissa pääsee mielenkiintoisten ihmisten ja asioiden lähelle, Korkkula muistelee päätöstään ryhtyä valokuvaajaksi, Leevi Korkkula kertoo.
Mielenkiintoisia ihmisiä ei Korkkulan uralta ole puuttunut. Mies on kuvannut tunnettuja suomalaisia sekä maailmanluokan julkkiksia Kekkosesta Carl Barksiin. Yhden ikimuistoisimmista kuvista hän otti Olavi Virrasta, kun Ajan Sävelen reportterina toiminut Korkkula vietti kolme päivää legendaarisen laulajan kanssa vuonna 1958.
– Jos Suomessa valitaan sata parasta kuvaa, tämä kuva on aina niiden joukossa.
Korkkula kertoo monen kyselleen, millainen ihminen Olavi Virta oli. Kuten muutkin suuret tähdet, Virta kohteli Korkkulaa ystävällisesti, eikä suinkaan diivaillut. Kaksikon välit olivat kaverilliset, vaikka 43-vuotias Virta olikin reilusti nuorta Korkkulaa vanhempi.
– Olin silloin 19-vuotias. Hän hyväksyi sen, että minä olen valokuvaaja ja minä ohjaan. Hän heittäytyi mukaan ja se panee kuvaajankin yrittämään enemmän.
Poliisi yritti ostaa filmin
Nuorena valokuvaajana Korkkula pääsi nappaamaan otoksen myös Dynamiitti-Laineesta. Tuolloin Korkkula työskenteli Ajan Sävelessä, mutta hän teki myös avustajana töitä Ilta-Sanomille. Hänet päästettiin kysymään Dynamiitti-Laineelta lupaa kuvan ottamiseen. Laine suostui, ja Korkkula otti miehestä valokuvan.
– Nyt olisin kysynyt, että eikö teitä harmita, kun mokasitte, Korkkula nauraa.
Pian kuvan nappaamisen jälkeen kävi ilmi, ettei Korkkula olisikaan saanut ottaa miehestä kuvaa, sillä pidätettyjen valokuvaaminen oli kielletty. Poliisi yritti ostaa filmin Korkkulalta, mutta mies ei suostunut kauppoihin. Hän antoi kuvan Ilta-Sanomille.
– Samassa sain ilmoituksen päätoimittajalta, että kesätyöhakemus oli hyväksytty. Voin kiittää Dynamiitti-Lainetta urastani, Korkkula sanoo.
Carolan jännitys unohtui
Viime syksynä ilmestyneen Carolan kokoelmalevyn kantta komistaa Korkkulan ottama valokuva. Siinä laulajatähti on kuvaajan mukaan kauneimmillaan. Kun Korkkula kuvasi Carolaa, laulaja oli hyvin jännittyneen oloinen. Pian selvisi, ettei hän jännittänyt valokuvaajaa, vaan kameraa.
– Kysyin häneltä, että keitetäänkö kahvit, ja hän vastasi, että keitetään vaan. Sen jälkeen hän oli täysin kuvaajan vallassa. Sain sarjan hyvin kauniita kuvia, Korkkula toteaa.
Myös Carl Barksista napattu otos onnistui loistavasti. Barks piti kuvasta niin paljon, että hän kirjoitti Korkkulalle omistuskirjoituksen.
– Se on tällä hetkellä 5 000 euron arvoinen. Annoin sen pojalleni, Korkkula kertoo.
Lisäksi Korkkula on kuvannut Benny Goodmania, Juri Gagarinia, Kekkosta, The Rolling Stonesia, The Beach Boyseja ja lukuisia muita tunnettuja henkilöitä ja yhtyeitä. Eläkkeelle jäätyään hän on ryhtynyt kirjoittamaan näytelmiä.
Uusimmat
-
10:54
Poliisi: Elokapina tukkinut pääsyn Metsä Groupin Kemin sellutehtaalle
-
10:52
Ukraina: Venäjä iskenyt ohjuksilla Ukrainan energiaverkkoon – MTV seuraa sotaa
-
10:35
Suomalaiset tekivät heinäkuussa melkein miljoona ulkomaanmatkaa – koronaa edeltävistä luvuista jäädään yhä
-
10:25
Miten käy Esapekka Lapille? Hyundai-pomo vastaa kuumiin kysymyksiin – "Haluan löytää tavan"
-
10:25
Live kello 14.30: Millaisen syysmyrskyn SAK nostattaa? Näin Orpon hallituksen leikkaustoimiin vastataan
-
10:24
Vili sairastui leukemiaan 1,5-vuotiaana – kaksi oiretta saivat lääkärin epäilemään verisyöpää
-
10:22
Leukemian oireet ovat salakavalan epämääräiset – tunnista hälytysmerkit
-
10:18
Tältä näyttää vuoden 2023 Roosa nauha – suunnittelijoina Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki
-
10:17
Metsä Tissuen suuren vessapaperitehtaan paikka on varmistunut
-
10:16
Venäläispoliitikko uhosi maan pääkanavalla: Suomeen ei pääse enää autolla – panssarivaunulla menoa ei ole kielletty
-
10:16
Emil Ruusuvuorta piinaavat haasteet jatkuvat – "En tiedä, mitä sanoa"
-
10:15
Yhä useampi omistaa sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita – viime vuonna määrä nousi lähes kahteen miljoonaan
-
09:59
Yle: Agentit tekevät valintakokeita ulkomaalaisten puolesta Suomen kouluihin – vieraskielisten amk-tutkintojen hakijamäärä kasvanut huimasti
-
09:47
Prinsessa Victoria ihastuttaa syystyylillään Suomenlinnassa – luotti jälleen housupukuun
-
09:44
Kärppiä vietiin pahanpäiväisesti – Lauri Marjamäki hämmästeli omiaan: ”En muista, koska tuollaisia on meille tullut”
-
09:19
Tämä emämoka muistetaan: ManU-tähtipelaaja pyysi pääsyä tv-haastatteluun – "Hävisimme minun takiani"
-
09:15
Suomalaistutkimus: Komea pankinjohtaja voi tienata hurjasti enemmän kuin vähemmän hyvännäköinen kollega – "Hyvästä ulkonäöstä on hyötyä"
-
08:56
Ruoaksi ja juomaksi kelpaava vilja voi käydä vähiin
-
08:54
Tässä on Suomen tennisässän räjähtävä ykkösvaltti – "Jos se sattuu päin tulemaan"
-
08:53
Niinistö oli liian arvoituksellinen puheissaan ydinsodan riskistä, suomalaisasiantuntija arvioi: "Voidaan tulkita, että tässä vedetään suitsista Ukrainaa"
-
Lataa lisää