Kiira Korven tanssituomarin pesti ohi – palaa rakkaansa luo New Yorkiin

Tanssii Tähtien Kanssa -kymmennellä kaudella tuomarina toiminut luistelija Kiira Korpi palaa takaisin nykyiseen kotikaupunkiinsa. 

Luistelija Kiira Korven tukikohta on ollut tänä keväänä Suomessa. Tanssituomarin pesti on tiennyt hänelle ja hänen miesystävälleen Arthur Borgesille etäsuhdetta. Pariskunta muutti New Yorkiin kesällä Arthurin työn perässä. Korpi palaa uuteen kotikaupunkiinsa pian vapun jälkeen. 

– Jään Suomeen vielä viikoksi. Teen luistelijoille kaikkien näiden tanssien innoittamana koreografioita. Vapun jälkeen palaan sitten New Yorkin kotiimme. Aion keskittyä jälleen luisteluun, Korpi sanoo. 

Pariskunta on tottunut elämään kaukosuhteessa liikkuvien töidensä vuoksi. Nyt he pääsevät kuitenkin asettumaan yhdessä aloilleen. 

– On ihanaa nähdä paitsi Arthuria myös kaupunkia. Meille on tulossa kesän aikana paljon vieraita, joten on kiva päästä isännöimään heitä ja tekemään itsekin kaikenlaisia turistijuttuja. En ole vielä ehtinyt hirveästi tutustua kaupunkiin, Korpi sanoo. 

Korpi on saanut katsojilta hyvää palautetta tuomaroinnistaan. Hänellä on ollut näkemystä tanssista ja esiintymisestä, ja sen lisäksi hän on ollut koko ajan tanssijoiden puolella. 

– Aina voisi tietysti parantaa. Mutta välillä mokatkin ovat olleet ihan hauskoja. Lähdin tähän mukaan rennolla otteella, Korpi sanoo.

Hänen mukaansa oikea pari vei tällä kertaa voiton. Anna-Maija Tuokko ja Matti Puro olivat alusta asti tuomareiden ennakkosuosikkeja.

Uutisankkuri Kirsi Alm-Siira ja hänen tanssiopettajansa Marko Keränen tulivat äänestyksessä vain hieman yli prosenttiyksikön erolla toiseksi. 

– Kyllä oikea pari voitti. Molemmat ovat kyllä yhtä valloittavia, aurinkoisia ja inspiroivia persoonia. Tanssillisesti Anna-Maija oli parempi, vaikka Kirsi ottikin huikean loppukirin ja kehittyi todella paljon kisan aikana. Mielestäni oli jotenkin arvostettavaa ja tyylikästä, miten Kirsi itsekin myönsi, että Anna-Maija ansaitsi voiton, Korpi toteaa. 

Lue myös:

    Uusimmat