Kiinalaistaiteilija selätti lelujätin - Lego myykin palikoitaan Ai Weiweille

Suurista ja puhuttelevista installaatioistaan tunnetun kiinalaisen nykytaitelijan, Ai Weiwein töissä nähdään todennäköisesti maailman tunnetuimpia lelupalikoita.

Tanskalainen leikkikalujätti Lego on suostunut pitkän vastustuksen jälkeen myymään Aille palikoitaan bulkkitavarana.

Ai on ollut jo vuosia Kiinan viranomaisten hampaissa poliittisen aktivisminsa takia. Viime vuoden lokakuussa hän syytti Legoa sensuurista.

Ai oli tilannut Legolta suuren määrän palikoita uutta työtään varten. Lego kieltäytyi vedoten käytäntöönsä, ettei se myy palikoita suuria määriä kerrallaan eikä lahjoita niitä, jos se epäilee, että niitä käytetään poliittisissa yhteyksissä.

Monet ihmisoikeusjärjestöt tuomitsivat myyntikiellon, ja Lego sai sosiaalisessa mediassa vastaansa maineelleen kysenalaisen kampanjan: ihmisiä pyydettiin lahjoittamaan legopalikoita esimerkiksi museoissa Ain tueksi.

Lego ilmoittaa nyt, että se luopuu kyselemästä suurtilaajiltaan palikoiden käyttötarkoitusta. Leluyhtiö kuitenkin vaatii, että palikoita ja muita sen tuotteita käyttävien tahojen on kerrottava, ettei Lego tue kyseistä käyttötarkoitusta.

Ai on tehnyt legoista muun muassa kymmenien toisenajattelijoiden ja poliittisten aktivistien muotokuvia, joita hän on ladannut Instagramiin. 




 

Lue myös:

    Uusimmat