Kiina ja Taiwan kilpailevat jälleen Yhdysvaltain tuesta

Kiinan ja Taiwanin välille puhjennut sanasota on kiristänyt tunnelmaa Kiinan pääministerin Wen Jiabaon Yhdysvaltain-vierailun alla. Vuosikymmeniä jatkuneen suunpieksennän ei kuitenkaan odoteta puhkeavan vakavaksi konfliktiksi.

Yhdysvallat toimii nyt puskurina Kiinan ja varsinaisesta itsenäisyydestä haaveilevan saaren välillä. Presidentti George W. Bush on ilmaissut jakavansa Kiinan huolen Taiwanin itsenäisyyspyrkimyksistä, ja hänen odotetaan esittävän entistä selväsanaisempia kantoja aiheesta Wenin vierailun aikana.

Yhdysvallat on Kiinalle entistä läheisempi ystävä, mutta ehdottomasti myös Taiwanin tärkein liittolainen. Bushin puheita seurataan mielenkiinnolla molemmilla puolilla Taiwanin salmea.

Yli puoli vuosisataa poikkeuksellisia suhteita

Taiwan on diplomaattinen poikkeustapaus, jolla ei ole vastinetta muualla maailmassa. Se on kuulunut Kiinaan vain nimellisesti vuodesta 1949 lähtien, jolloin kulttuurivallankumous ajoi toisinajattelijoiden johdon maanpakoon saarelle.

Ajoittain Taipei ja Peking ovat näyttäneet pääsevän yhteisymmärrykseen siitä, että Kiinan tulee olla yhtenäinen valtio - riitaa on vain siitä, kumpi hallitus sitä johtaa.

Manner-Kiinan hallitus on kuluneiden vuosikymmenten ajan pysynyt tiukkana varoituksissaan, että se tulee käyttämään voimaa, jos kapinallinen maakunta pyrkii muodolliseen itsenäisyyteen. Maan armeija on suuri, mutta hidas, eikä se välttämättä pystyisi tositilanteessa täyttämään tehtyjä uhkauksia.

Yhdysvallat näkee Kiinassa suunnattoman tärkeän kauppakumppanin. Maiden väliset suhteet eivät ole mutkattomat, mutta niiden hallitukset tekevät parhaansa välttääkseen toistensa varpaille astumista. Taiwanin kysymyksessä Yhdysvaltain johto on toistaiseksi muotoillut sanansa varovaisesti: maa ei virallisesti tue Taiwanin itsenäistymistä, muttei vastustakaan sitä.

Taiwan kokeilee rajojaan


Kiinan ja Taiwanin välille syntynyt tuore kriisi sai alkunsa, kun Taiwanin presidentti Chen Sui-bian ehdotti kansanäänestystä itsenäistymisestä. Chen on sittemmin luopunut ajatuksesta, mutta vaatii nyt Kiinaa luopumaan Taiwania kohti suunnatuista ohjuksista.

Chenin kärkevät kannanotot uhkaavat venyttää Yhdysvaltain hallituksen kärsivällisyyttä. Asiantuntijoiden mukaan Taiwanin johdon on otettava seuraavat askelensa varovasti. Maiden suhteet saattaisivat kärsiä peruuttamattoman kolhun, jos Bush sanoisi julkisesti maansa vastustavan piskuisen saaren itsenäistymistä.

-Mitä varovaisemmin Peking kommentoi tilannetta, sitä innokkaammin Taipei näyttää kokeilevan rajojaan, taiwanilaisen aivoriihen johtaja Andrew Yang arvelee -Chen on jo ottanut riskin menettää Yhdysvaltojen luottamuksen, ja siitä voisi olla jatkossa paljon huolta.

(MTV3 - STT - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat