Kielentutkija: Trumpin twiitit takaavat julkisuuden myös valtamediassa – "Median suorastaan pakko tarttua"

Kielentutkija Jukka Tyrkkö seuraa USA:n presidentinvaalien etenemistä suurella mielenkiinnolla. Tyrkön mukaan republikaaniehdokas Donald Trumpin harrastama vastustajien ja arvostelijoiden loukkaaminen sekä median kova arvostelu ovat osa harkittua kampanjaa.

Tyrkkö on havainnut, että Donald Trump antaa kilpailijoilleen lisänimiä kuten kiero-Hillary (Crooked Hillary) ja valehtelija-Ted (Lying Ted). Toistamalla aina samaa kuvailevaa sanaa nimen yhteydessä Trump pyrkii leimaamaan kilpailijoitansa.

– Omalla ikävällä tavalla tämä on tehokasta kommunikointia. Vaikka Trump ei koskaan kertoisi, mikä tekee henkilöstä epärehellisen, tietty kuvaileva sana silti liitetään kilpailijan nimeen, ruotsalaisessa Linnén yliopistossa vierailevana professorina toimiva Jukka Tyrkkö sanoo. 

– Vastustajien nimittely ei sinällään ole uutta, sitä on ollut ennenkin. Mutta Trump tarttuu järjestelmällisesti johonkin vastustajansa piirteeseen tai heikkouteen ja ryhtyy toistamaan sitä Twitterissä.

Tyrkön mukaan kilpailijoita vastaan hyökkääminen on siis osa kampanjaa eikä tarkoituksena olekaan voittaa kaikkia omalle puolelle. Trumpin kampanjassa ollaan laskettu, että tämän tyyppinen retoriikka vetoaa tarpeeksi moneen, vaikka samalla se vieraannuttaa kokonaan toisen puolen kansasta.

Miksi poliitikot twiittaavat?

Twitteristä on tullut keskeinen välittömän kommunikaation muoto poliitikkojen ja kansan välillä.

– Kun on vain 140 merkkiä tilaa niin ei siinä voi hirveän syvällisiä analyysejä tehdä. Politiikan popularisointi ja nykymedioiden viestien yksinkertaistavat luonne tukee toinen toistaan, se on itse itseään toteuttava sykli, Tyrkkö kuvailee.

Tästä huolimatta on yllättävää, että Trump avoimesti hyökkää perinteistä mediaa vastaan. Se, että presidentinvaalien yksi keskeisimmistä ehdokkaista haukkuu valtamediaa, olisi 10 vuotta sitten ollut täysin mahdoton ajatus.

– Leimaamalla journalisteja epärehellisiksi Trump varautuu siihen, että journalistit sanovat hänestä pahaa. Silloin Trump voi vedota siihen, että nyt nämä ”epärehelliset” toimittajat ovat taas hänen kimpussaan, Tyrkkö arvioi.

– Tietenkään Trump ei voi vakavissaan väittää, että koko Pohjois-Amerikan journalismi olisi vääristynyttä, mutta sen toistaminen saattaa toimia hänen hyödykseen.  Vaikuttaa myös siltä, että kun Trump kokee tulleensa loukatuksi, hän ei pysty olemaan iskemättä takaisin. Twitter antaa mahdollisuuden ohittaa valtamedian editoinnit. Toisaalta Twitter takaa sen, että hän pysyy julkisuuden keskipisteessä lähes päivittäin. Median on suorastaan pakko tarttua hänen puheisiinsa.

Miksi ihmiset kannattavat Trumpia?

Moni eurooppalainen ihmettelee, miten Trumpin kannattajat voivat samaistua miljardööriin. Suurin osa kannattajista on kuitenkin keskimääräistä köyhempää ja vähemmän koulutettua väkeä.

– Populismin idea on, että monimutkaisille kysymyksille tarjotaan yksinkertaisia vastauksia. Trump pelkistää maailman politiikan sopimusten tekemiseen. Tämä vetoaa sellaiseen äänestäjään, joka ei välttämättä tiedä, miten monimutkaista maailmanpolitiikka on, Tyrkkö sanoo.

– Myös rasistiset motivaatiot vetoavat osaan kansasta. Jotkut ajattelevat, että Trump on rohkea, koska hän sanoo ääneen sen, mitä kaikki muut vain ajattelevat.

Trumpilla ei ole takana poliittista uraa, joten hän tukeutuu kampanjassaan liikemenestyksellä saavutettuun maineeseen. Hän korostaa kaiken aikaa olevansa suunnattoman rikas ja se puolestaan on "todiste" hänen kyvystään tehdä sopimuksia.

Kun esivaaliprosessi alkoi, Trumpia vastassa oli useita muita republikaaniehdokkaita.  Yksi kerrallaan Trump päihitti nämä ammattipoliitikot, joista osalla oli kymmeniä vuosia kokemusta. Syntymästään asti varakas kiinteistöalan toimija ja tosi-tv-tähti teki siis jotain, mitä muut ehdokkaat eivät tehneet.

– Jos katsoo Trumpin kirjoittamaa kirjaa The Art of the Deal, on mahdollista nähdä, että Trump käy läpi juuri niitä juttuja, mistä hän kertoo kirjassaan. Ihmiset tykkäävät siitä, että joku on johtaja ja elämää suurempi persoona. Kannattaa siis esittää itseään sellaisena” Tyrkkö luonnehtii.

Emeritusprofessori: Salainen palvelu kuullut Trumpia 2:32

Kirjoittaja on Helsingin avoimen yliopiston journalistisen työn kurssin opiskelija. Artikkeli on kurssin lopputyö.

Lue myös:

    Uusimmat