Kiekkolupaus menetti isänsä Lokomotivin lentoturmassa – luo nyt omaa uraansa maalivahtina: "Hän on aina mukanani"

6:37
Tulosruutu 7. syyskuuta 2011: Lokomotiv Jaroslavlin lento-onnettomuus vaati 44 ihmisen hengen.

Ruotsalaismaalivahti Stefan Liv oli yksi 44 ihmisestä, jotka kuolivat Lokomotiv Jaroslavlin KHL-joukkueen lentoturmassa kymmenen vuotta sitten. Tuolloin viisivuotias Livin poika Herman Liv rakentaa nyt omaa jääkiekkouraansa maalivahtina.

Lokomotiv Jaroslavlin joukkuetta Minskiin kuljettanut lentokone syöksyi lähes välittömästi nousunsa jälkeen maahan 7. syyskuuta 2011. Kone ei saavuttanut riittävää nopeutta kiitoradalla eikä päässyt kunnolla ilmaan. Vain kaksi koneessa ollutta selvisi hengissä, heistä toinen kuoli sairaalassa vammoihinsa. Stefan Liv oli kuollessaan 30-vuotias.

Kymmenen vuotta myöhemmin Livin 15-vuotias poika Herman Liv torjuu kiekkoja Örebron juniorijoukkueessa. Aftonbladetin mukaan Liv siirtyi kasvattajaseurastaan HV-71:stä täksi kaudeksi Gävleen ja asuu kaupungissa omillaan.

Liville maalivahdiksi ryhtyminen oli itsestäänselvyys.

– Kyllä. Olen ajatellut niin alusta asti. Kokeilin myös kenttäpelaajana, mutta siitä on pitkä aika, Liv sanoo.

Örebrohon hän sanoo siirtyneensä paremman valmennuksen perässä. Nuorukainen kokee jo kehittyneensä uudessa seurassaan.

Maineikas isä kulkee matkassa mukana. Liv sanoo perineensä isältään tiettyjä ominaisuuksia.

– Hän on aina mukanani, kun olen maalissa. Ajattelen häntä usein, kun pelaan, Liv sanoo.

– Olen perinyt isältäni intohimon tehdä torjuntoja ja auttaa joukkuettani.

Paineita Liv ei kuuluisasta isästään huolimatta tunne.

– Pelaan omaa peliäni. Kun menee hyvin, menee hyvin. Kun menee huonommin, menee huonommin.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja