Kevin De Bruyne johti Manchester Cityn maalijuhlaa

Manchester City piti lauantaina pintansa jalkapallon Englannin Valioliigan tiukkana käyvässä mestaruustaistelussa ja juhli 4–2-vierasvoittoa Crystal Palacesta.

Voitto nosti Cityn ainakin hetkeksi sarjataulukossa Arsenalin ohi kakkospaikalle. Arsenal saattaa kuitenkin ohittaa Cityn myöhemmin tänään, kun se kohtaa vieraissa Brightonin.

Sekä Liverpoolilla että Cityllä on koossa 70 pistettä ja Arsenalilla kaksi vähemmän. Liverpool kohtaa Manchester Unitedin sunnuntaina vieraissa. Cityllä on liigakautta jäljellä seitsemän ja Liverpoolilla sekä Arsenalilla kahdeksan ottelua ennen viimeisenä mainitun tämän illan kamppailua.

Palace aloitti City-ottelun mainiosti, kun Jean-Philippe Mateta laukoi pallon kolmannella peliminuutilla tolpan kautta sisään. Kymmenen minuuttia myöhemmin Cityn belgialaistähti Kevin De Bruyne tykitti pallon vastustamattomasti takayläkulmaan.

Toisella puoliajalla City jyräsi voittoon De Bruynen johtaessa maalinäytöstä.

Rico Lewis laukoi toisen puoliajan alussa vieraiden 2–1-johto-osuman. Jatkoa seurasi 66. minuutilla, kun Erling Haaland viimeisteli De Bruynen syötöstä. Maalipörssiä johtava Haaland on tehnyt tällä kaudella Valioliigassa 19 osumaa.

Hetkeä myöhemmin De Bruyne laukoi ottelun toisen maalinsa. Kamppailun lopussa Cityn ote herpaantui, ja Palace kavensi painostuksensa päätteeksi Odsonne Edouardin ohjauksella.

Brightonin ja Arsenalin kohtaamisen lisäksi Aston Villa isännöi myöhemmin tänään Brentfordia, Everton Burnleyta, Fulham Newcastlea, Luton Bournemouthia ja Wolverhampton West Hamia.

Lue myös:

    Uusimmat