Kevään kurakeleillä on syytä pukea myös koira, sillä lemmikki kantaa turkkinsa sisällä kotiin kasoittain kuraa, hiekkaa ja tiesuolaa. Mitä kannattaa muistaa, kun koiran pesee?
Kevät on täällä taas – ja niin myös kurakelit ja niiden myötä kaikille koiraihmisille tutut ongelmat: koiran likainen turkki, hiekkaiset tai kuraiset tassut sekä aluskarvat. Kurakeleillä kannattaakin omiin jalkoihin vedettävien kumisaappaiden lisäksi myös panostaa koiran kura-asuun, jos haluaa koiran pysyvän puhtaana kotikynnykselle asti.
Esimerkiksi pitkäkarvaiselle koiralle sopii hengittävän ja likaa hylkivän sadeviitan lisäksi kurahaalari, joka suojaa myös vatsanaluskarvoja ja jalkoja. Haalarin voi suihkuttaa puhtaaksi sen ollessa koiran päällä, jolloin kura ja hiekka jäävät suihkuhuoneeseen.
– Koiraperheissä kura-aika on yhtä haastavaa aikaa kuin lapsiperheissä. Koira rakastaa maassa möyrimistä ja se puhdistautuu pyyhkimällä itseään kodintekstiileitä vasten. Helpommalla pääsee, kun pukee koiran kuravaatteisiin, Mustin ja Mirrin tuotepäällikkö ja koirankasvattaja Annika Tiainen vinkkaa.
Lyhytkarvaiselta koiralta kuran voi puolestaan pyyhkäistä tassupyyhkeillä. Herkkätassuiselle koiralle kannattaa myös pukea tossut, jotka suojaavat tiesuolalta. Autoon voi hankkia myös takapenkinsuojan, jonka päälle koira hyppää lenkin jälkeen – näin autokin pysyy puhtaana.
Muodikas kurakelien koira
Jatkossa kuralta voi suojautua entistä trendikkäämmin, sillä Ivana Helsingin suunnittelija Paola Suhonen suunnittelee oman lemmikkimalliston. Inspiraationa on ollut oma 11-vuotias Affe-koira.
– Affe on koiranilman koira. Pidän sen puhtaana harjaamalla sekä käyttämällä Vartiokylän koirauimalassa, Suhonen kertoo.
– Rakas ja tärkeä perheenjäsen ansaitsee kauniisti muotoillut ja funktionaaliset tuotteet. Myös omistaja ilahtuu, sillä ne täydentävät kodin sisustusta.
Malliston kerrotaan tulevan myyntiin marras-joulukuussa.
Vinkkejä koiran pesemiseen
– Jotkin koirat pelkäävät vettä – etenkin puhdasta, raikasta vettä. Jos pesemisestä on äitynyt koiralle fobia, se kannattaa opettaa leikkimään vedessä. Kokeile esimerkiksi kävellä koiran kanssa järven rannalla, tai laita vettä kahluualtaaseen, jossa on koiranleluja.
– Muista, että ennen kuin peset koiran vedellä, harjaa sen takut: vesi vain pahentaa niitä.
– Jos peset koiran ammeessa, laita ammeen pohjalle iso, liukumaton matto. Laske ammeeseen haaleaa vettä.
– Kun peset koiraa, muistaa pitää kätesi kosketus pehmeänä. Puhu koiralle samalla matalalla, rauhoittavalla äänellä.
– Muista, ettet kastele vedellä (varsinkaan pelokkaan) koiran päätä, silmiä ja korvia: pese koiran naama erikseen kostealla pesulapulla.
– Älä pese koiraasi ihmisille tarkoitetulla shampoolla, vaan oikealla koirashampoolla. Valitse shampoo koirasi ihon ja turkin mukaan: koiran shampoita löytyy kuivalle iholle sekä turkille, hilseilevälle turkille, pehmeälle sekä karhealla turkille ja niin edelleen.
– Koiran puhdistamisesta tulee on helpompaa, kun irrotat lian lämpimillä, märillä pyyhkeillä ja harjaat koiran inonisoivalla harjalla, kun sen turkki on kuiva.
Lue myös:
AVA
Lähde: Musti & Mirri, 100 vinkkiä koirankäytösongelmiin(Sarah Fisher & Marie Miller, Gummerus 2011)
Pääkuva: Shutterstock
Kuvat: Jenni Kauppila
Uusimmat
-
23:10
Israelin presidentti: Iran on Israelille jatkuva uhka – MTV seuraa
-
22:56
Tässä on illan oikea lottorivi
-
22:54
MTV Tel Avivissa: Israel valmistautumassa kostoiskuun Irania vastaan – "Siitä tulee tehokas"
-
22:51
Arttu Hyryn NHL-kohtalo selvisi
-
21:42
Uutta tietoa pelottavasti tuupertuneesta AC Oulun pelaajasta – tutkimuksista huojentava viesti
-
21:39
Poliisilla etsintä käynnissä kadonneen naisen löytämiseksi Salossa
-
21:39
SM-liigaluotsi ärähti tuomaritoiminnasta – "Uudet säännöt on heitetty romukoppaan"
-
21:36
Keuhkosyövän etenemistä hidastavalle lääkekokeilulle suitsutusta: ”Syöpätutkimuksen kulta-aika”
-
21:20
Mönkijä kaatui kuljettajan päälle kohtalokkain seurauksin Kotkassa
-
21:09
Raimo Helminen ruoski itseään
-
21:00
Masked Singer Suomi -paljastus löi etsivät ällikällä
-
20:41
Upea paluuottelu pisti HIFK-vahdin koville – "Olin niin hapoilla, etten tiedä mitä tapahtui"
-
20:33
Pelottava tilanne Veikkausliigassa: AC Oulun pelaaja tuupertui maahan – ambulanssi kentälle
-
20:25
SM-liigakapteenilta tuskainen purkaus joukkueensa tilanteesta – "Ollaan aika syvällä"
-
20:07
Museot ihmeissään: Yleisöä pitäisi houkutella ja samalla tukea höylätään
-
20:06
Prahan NHL-pelissä kylmäävä taklaustilanne – Erik Haula alusti upean merkkipaaluosuman
-
20:03
Raastaako kumppanin sänki ihosi ruvelle? Älä tee tätä virhettä
-
20:00
Vuosi sitten rakastuneet maajussi-Sami ja Elina edistävät suhdettaan: "Meidän talven suunnitelma"
-
19:34
SM-liigassa ruma murskatappio – ruotsalaisvalmentajan joukkue kyntää karulla tavalla
-
19:33
Missä kaikki ovat? Tutkijat simuloivat mahdollisten muukalaissivilisaatioiden kehitystä ja päätyivät synkkään tulokseen
-
Lataa lisää