Kesätapahtumat kilpailevat yhä kiivaammin yritysten rahoista

Vanha konkari Savonlinnan oopperajuhlat on onnistunut vuodesta toiseen viemään oopperaan yritysten kärkijoukon. Houkuttimena on sopiva yhdistelmä elämyksiä, asiakassuhteiden hoitoa ja markkinointia. Savonlinnan lentokenttä elää nyt vuoden ruuhkahuippua. Oopperajuhlat vetävät kaupunkiin tuhansia ihmisiä joka päivä.

Joka kymmenes oopperavieras tulee jonkin yrityksen kutsumana. Esimerkiksi Verdin Rigolettoon Sonera on varannut paikkoja peräti 130.

-Meillä on tietysti Olavinlinnassa meidän pääasiakkaamme, meidän pääsidosryhmämme, Suomesta on kaksi ryhmää. Ulkomailta tyypillisesti on meidän tytär- ja osakkuusyhtiöiden väkeä sekä heidän asiakkaitaan, selvittää Soneran sidosryhmäjohtaja Pekka Takala.

Elinkeinoelämästä on tullut yhä tärkeämpi osa oopperajuhlien rahoitusta. Lipputuloina yrityksiltä tulee yli kaksi miljoonaa markkaa, ja päälle vielä sponsorointirahat.

-Se on muuttunut sillä tavalla, että me aloitimme vuonna 1993 sponsorirahasta, joka oli 300 000 ja tänä vuonna se on 5,5 miljoonaa markkaa. Se ehkä kuvaa muutosta parhaiten, selvittää oopperanjohtaja Paavo Suokko.

Vastapalveluna yrityksille tarjotaan tilaisuutta vauhdittaa kaupankäyntiä tai voidella asiakassuhteita. Väliajalla voi puolestaan hoitaa suhdeverkostoja.

-Yrityksillä voi olla markkina-alueita tai markkinoinnin osa-alueisiin liittyviä tavoitteita kuten asiakashallintaa, asiakkaiden hoitoon liittyviä asioita. Me teemme myöskin aika paljon juhlakauden ulkopuolella yhteistyötä yritysten kanssa, kertoo Suokko.

Osalta yrityksistä ovi on kuitenkin suljettu. Oopperajuhlat hyväksyvät yhteistyökumppaneikseen vain yhden yrityksen kultakin toimialalta. Soneran mukaan investointi maksaa itsensä myös takaisin. -Ehkä se on matemaattisesti aika vaikea laskea, mutta kyllä tämä voimakkaasti tukee meidän liiketoimintaamme ja sen kautta olemme varmoja, että tämä myöskin maksaa itsensä takaisin.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat