Kesällä pääsee vielä etelään – jos hotellilla ei ole niin väliä

Hellekesä ei ole pitänyt suomalaisia kotimaassa, vaan lennot rantalomakohteisiin ovat täyttyneet entiseen tapaan. Äkkilähtöjä löytyy silti vielä.

Finnmatkojen viestintäjohtaja Anu-Eveliina Mattila kertoo, että nyt heinäkuussa hyvin tilaa Välimeren kohteisiin, mutta hotellista voi joutua tinkimään.

– Kaikista kohteista ei välttämättä löydy ihan laadukkaimpia ja suurimpia hotelleja, perhemajoitusta tai sitä luksusta, jota on hakemassa. Tänä kesänähän on varattu huomattavasti aiempaa enemmän korkeamman tähtiluokituksen hotelleja.

Viime kesän sateiset säät vaikuttivat siihen, että tänä vuonna kesän matkoja on varattu poikkeuksellisen hyvissä ajoin.

– Hyvin pieni osa ihmisistä pelaa lomakorttinsa niin, että jättää sen aivan säiden armoille. Jos on vähänkin haluja lähteä ulkomaille ja varmistaa lomasää, useimmat tekevät sen ajoissa.

Myös Aurinkomatkojen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Sanna Forsström-Hackin mukaan matkamyynti on vetänyt alkukesän helteistä huolimatta oikein hyvin. Säiden vaikutus näkyy kuitenkin myynnissä aina.

– Heti jos on pilvisempi päivä tai luvataan sateista, niin myynti on entistä kovempaa. Säällä on selvästi merkitystä, Forsström-Hack sanoo.

Äkkilähdöissä superlöytöjä

Halpoja äkkilähtöjäkin löytyy vielä, mutta niidenkään ostaja ei voi olla turhan kranttu.

– Halvimmat hinnat ovat niitä, joissa majoituksen taso on sentyyppinen, että sille ei voi juurikaan asettaa vaatimuksia. Äkkilähtöjen hintataso ei ole mitenkään romahtanut tänä kesänä, mutta on ollut joitain kohteita, jotka ovat menneet hyvinkin paljon tuotantohinnan alle, eli polkuhintaan. Kyse on kuitenkin vain muutamista viimeisistä paikoista, eli hyvin pienestä määrästä matkoja, Finnmatkojen Anu-Eveliina Mattila kertoo.

Matkatoimistoista kerrotaan, että muutaman vuoden takaiseen rajuun hintakilpailuun ei ole tänä kesänä tarvinnut lähteä. Erityisen hyvät lomasäät Suomessa alentavat myös äkkilähtöjen hintaa jonkun verran.

– Tietyissä kohteissa säällä on ollut vaikutusta, tietyissä kohteissa ei juurikaan. Ei ole tarvinut sellaiseen valtavaan hintakilpailuun lähteä.

– Yksittäisiä lähtöjä ja kohteita löytyy, joissa on kyllä ihan superhalpaa. Mitä lähemmäs lähtö tulee, niin joitain alennuksia tietyissä kohteissa varmasti on, Forsström-Hack Aurinkomatkoilta kertoo.

Elokuussa tarjonta kasvaa

Enemmän valinnanvaraa lomamatkojen kohteen ja laadun suhteen löytyy elokuun lopun matkoista. Kesäkauden edullisimmat viikot alkavat koulujen alkaessa.

– Tietysti voi käydä niinkin, että jos sää kylmenee, myös viime hetken paikat myydään tosi nopeasti. Viime vuonna, kun sade vain jatkui juhannuksen jälkeen ja heinäkuun alussa, myytiin pitkälti jo ei oota. Viime hetken paikat voivat mennä tosi nopeastikin, Anu-Eveliina Mattila Finnmatkoista sanoo.

Tjäreborgin kaupallinen johtaja Merja Hamari kertoo, että Tjäreborgilla on jäljellä lähikohteisiin enää kuin muutamia hajapaikkoja.

– Muuten löytyy vielä Kreikkaa, Kyprosta, Mallorcaa, Turkkia – suosituimmat hotellit voivat kuitenkin olla loppuunmyytyjä. Elokuun loppupuolella matkoja löytyy jo huomattavasti paremmin.

–Viime vuonna kesäsää oli tätä kesää heikompi. Myös markkinoilla tapahtuvat konkurssit vaikuttivat niin, että ei ollut enää jäljellä matkoja, mitä myydä, Hamari sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat