Suomalaiset pakenevat nyt sadesäätä etelään – äkkilähdöt menevät kuin kuumille kiville: "Kaikenlaiset matkustajaryhmät ovat liikkeellä"

Suomalaiset ovat ostaneet paljon äkkilähtöjä viime viikkojen sateisen sään takia.

TUIn digitaalisen myynnin ja markkinoinnin johtaja Anna-Maria Mettin kertoo, että äkkilähtöjen myynti heilahti ylöspäin juhannuksen jälkeisen viikon puolivälissä.

–  Siitä lähtien myynti on ollut aika tasaista, mutta toinen piikki tuli heti heinäkuun alussa.

Edelliskesän helle on heijastunut tämän kesän lomasuunnitteluun.

Tjäreborgin tuotepäällikkö Jessica Virtanen kertoo, että lomalaiset ovat varanneet matkojaan edellisvuotta tiiviimmällä aikataululla.

–  Koska viime kesä oli niin mahtava Suomessa, matkoja ei varattu tälle kesälle niin paljon ennakkoon. Jäätiin katselemaan, mihin suuntaan Suomen kesä on menossa, Virtanen sanoo.

Varauspiikit mukailevat sään vaihteluita, mutta äkkilähtöjen kauppa kuumenee säästä riippumatta juhannuksen tienoilla lomakauden alkaessa.

Saatavuus määrittää lähtijän määränpään

Kreikka ja etenkin sen saaret Rodos ja Kreeta ovat yhä suomalaisten suosituimpia rantalomakohteita. Muita suosikkeja ovat Kypros, Kroatia, Espanja ja Bulgaria. Myös Turkki on tulossa takaisin suosioon.

Viime hetken lähtijöille matkakohde määrittyy myös sen perusteella, missä tilaa riittää.

–  Koska Kreikka on ollut suosittu kohde, sitä on varattu paljon ennakkoon, eikä äkkilähtöjä ole niin paljon tarjolla. Äkkilähtövaiheessa joutuu menemään jäljellä olevan tarjonnan mukaan, Virtanen sanoo.

Hänen mukaansa äkkilähtöjä on ollut jäljellä enemmän esimerkiksi Kroatiaan ja Bulgariaan.

Mettin ja Virtanen sanovat, että aikaisimmillaan matkaan pääsisi ensi viikolla hajapaikkojen turvin.

–  Elo–syyskuulle matkoja on tarjolla enemmän, mutta kyllä heinäkuussakin matkaan pääsee, jos pitää kiirettä, Virtanen sanoo.

Mettinin mukaan 85 prosenttia kesän matkoista on jo myyty. Virtanen kertoo, että heidän matkoistaan on myyty noin 87 prosenttia.

Perheetkin pakkaavat pienellä varoitusajalla

Yleensä äkkilähdöt ovat ilman lapsia matkustavien suosiossa. Perheet varaavat perinteisesti matkansa hyvissä ajoin, mutta tänä kesänä äkkilähtöön on loikattu myös lasten kanssa.

–  Tiivistetysti sanoisin, että kaikenlaiset matkustajaryhmät ovat nyt liikkeellä äkkilähtöjen kanssa, koska kysyntä on yleisesti siirtynyt lähemmäksi lähtöä, Mettin summaa.

Lomamatkamyynnin huiput sijoittuvat juhannuksen lisäksi koulujen loppumisen ja alkamisen tienoille kesäkuun alkuun ja elokuun puoliväliin. Silloin aletaan varmistella talven lomareissuja.

Sadeviikot ovat vauhdittaneet paitsi äkkilähtöjen myös talven matkojen varaamista.

–  On tyypillistä, että kun täällä ollaan vesisateessa ja raekuuroissa, halutaan varmistaa myös ensi talven matka, Mettin toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat