Kerttu Pekkarinen ei saanut kasvaa aikuiseksi sisarustensa kanssa. Sen sijaan hän joutui huutolaiseksi perheeseen, jossa lapsella ei ollut arvoa kuin työnteossa.
Kiuruvedellä syntyneen Kerttu Pekkarisen elämä muuttui, kun hän oli 7-vuotias. Viisilapsisen perheen isä kuoli, eikä äidillä ollut varaa pitää huolta lapsikatraasta.
Sisarusparvi erotettiin toisistaan kuka mihinkin. Lapsista tuli eri paikkoja kiertäviä huutolaisia.
– Kyllähän se pelotti, vaikka pääsinkin ensin asumaan naapuriin kummitädilleni. Naapuruston lasten kanssa kirmaaminen metsässä ei poistanut yksinäisyyttä, ja töitä piti tehdä nöyrästi, Kerttu kertoo.
Lapsi- ja vanhustyövoimaa
Aika tutun tädin luona päättyi yhdeksän vanhana, kun erään ison talon asukkaat kyselivät kunnalta huutolaista tilalleen. Kerttu lähti taloon, jossa oli jo ennestään yksi huutolaislapsi- ja mummo.
– Huutolaismummon vaatteet ja lakanat olivat aina täiden peitossa. Hän oli niin huonokuntoinen, ettei pystynyt kuin kuorimaan perunoita.
Lapset sen sijaan ahkeroivat navetassa joka aamu jo puoli viisi.
– Ajoimme esimerkiksi heiniä elukoille ja käytimme silppukonetta. Olin todella väsynyt, ja joskus lähdimme vielä aamutöiden jälkeen seitsemäksi kirkkoon. En muistanut hevoskyydillä taitetusta kymmenen kilometrin matkasta tai jumalanpalveluksesta mitään, koska nukuin koko ajan, Kerttu sanoo.
Voista vain unelmoitiin
Elinolot eivät olleet hääppöiset: pulaa oli sekä ruoasta että vaatteista.
– En nähnyt koskaan voita pöydässä. Söimme kolmessa eri porukassa, me huutolaiset tietysti viimeisinä. Pienimpänä ja hitaimpana minä jäin aina ilman, Kerttu muistelee.
Koulussa toiset oppilaat löivät ja tekivät pilkkaa "kodittomasta" Kertusta.
– Annettiin ymmärtää, että olisin toisen luokan kansalainen. Isäntäperhekin kuritti minua sanallisesti. Minut otettiin taloon vain työvoiman ja rahan takia.
Sisarukset jäivät etäisiksi
Kerttu muutti isosta talosta setänsä luokse noin 12-vuotiaana. Silloin hän alkoi kirjoitella äitinsä kanssa ja jopa näki tätä parina kesänä.
– En osannut olla vihainen äidille. Noihin aikoihin piti tyytyä köyhään, Kerttu pohtii ilman katkeruutta.
Sisaruksiaan hän ei nähnyt huutolaisaikana ollenkaan.
– Yhteydet ovat palanneet jonkin verran vasta aikuisiällä, mutta emme tapaa paljon. Veljeäni näin ennen hänen kuolemaansa, kun asuimme samalla paikkakunnalla. Nuorimmaisen siskon ja siskopuolen kanssa lähettelemme joulukortteja.
Sen perusteella, mitä Kerttu on sisaruksiltaan myöhemmin heidän kohtaloistaan kuullut, ei kukaan huutolaislapsista päässyt helpolla. Vain nuorimmaista siskoa onnisti.
– Hänet otti hoiviinsa lapseton pariskunta, joka piti häntä kuin omaa lastaan.
Kuvat: Colourbox.com
Piia Simola/Studio55.fi
Tiesitkö tämän vaietun asian historiasta? Suomessa myytiin lapsia orjiksi
Lapset joutuivat lämmittämään jalkojaan omalla virtsallaan
Kaisan lapsuus huutolaisena: Nukuin lattialla ja raadoin töitä
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.