Kaisa* joutui eroon perheestään 9-vuotiaana. Siihen loppui lapsuus, hän sanoo.
Kaisan isä kuoli, kun Kaisa oli 9-vuotias. Suurperheen äidillä ei ollut varaa elättää lapsiaan, joten kunta päätti sijoittaa lapset huutolaisina.
Kaisa joutui suureen maataloon, jossa hänet laitettiin töihin.
– Nousin aamulla neljän viiden aikaan navettatöihin. Töiden jälkeen lähdin kouluun ja illalla hoidin taas navetan.
Elämä maatalossa oli kurjaa. Kaisa nukkui yöt höyläpenkillä takki peittonaan ja koulureppu tyynynään.
– Emäntä oli tunteeton ihminen. Hän ei koskaan ollut tyytyväinen minuun vaan antoi tukkapöllyä milloin mistäkin syystä. Yritin niin kovasti olla kiltti, mutta hänen mielestään tein aina jotain väärin. Lapsuuteni katkesi siihen. Illat olivat kauheimpia, kun itkin itseni uneen.
Emäntä vei vaatekupongit
Puolentoista vuoden kuluttua paikallinen suutari lupasi auttaa Kaisaa löytämään uuden sijoituspaikan.
Lopulta kunta löysi hänelle uuden paikan.
– Kun kerroin emännälle, että aion lähteä, sain sellaisen tukkapöllyn, että hiuksia irtosi tukkoina. Muistan sen vieläkin.
Lähdön hetki oli kylmä.
– Siihen aikaan oli käytössä elintarvikekortit, joissa oli vaatekuponkeja. Emäntä otti vaatekuponkini pois. Paljain jaloin ja vain päällä olleet vaatteet mukanani lähdin sieltä.
Yksinäisyys varjosti elämää
Uusikaan paikka ei osoittautunut lapsiystävälliseksi. Kaisa teki paljon töitä ja nukkui lattialla uunin vieressä.