Kertomustaan muuttanut EU-suurlähettiläs todistaa Trumpin virkarikostutkinnassa – professori: "Valkoisen talon olisi syytä olla syvästi huolissaan"

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin virkarikostutkimukset jatkuvat keskiviikkona maan EU-suurlähettilään Gordon Sondlandin julkisella kuulemisella. Sondlandia on pidetty useissa arvioissa keskeisenä toimijana hankkeessa, jossa Trumpin väitetään painostaneen Ukrainan johtoa kaivamaan kielteistä tietoa demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivään Joe Bideniin liittyen.

Aiemmissa suljetuissa kuulemisissa Sondland ensiksi kiisti, että Yhdysvaltain lupaamaa sotilasapua olisi lykätty tutkimusten saamiseksi alkuun Ukrainassa. Myöhemmin Sondland kuitenkin muutti todistajanlausuntoaan ja myönsi asian.

Julkisessa kuulemisessa Sondlandin odotetaan joutuvan kovan paineen alla joko kieltäytymään vastaamasta ja vaarantamaan oman asemansa tai todistamaan presidentti Trumpia vastaan.

Alabaman yliopiston oikeustieteen professorin Joyce Vancen mukaan Valkoisen talon "olisi syytä olla syvästi huolissaan" Sondlandin kuulemisesta.

Kuulemisen on määrä alkaa kello 16 Suomen aikaa.

Miljoonalla dollarilla EU-suurlähettilääksi

Hotellibisneksillä rikastunut Sondland nimitettiin vuonna 2017 suurlähettilääksi EU:hun hänen lahjoitettuaan miljoona dollaria Trumpin virkaanastujaisjuhlallisuuksiin.

Eilisissä kongressin kuulemisissa useat todistajat kertoivat, kuinka Trump yritti kuukausien ajan taivutella Ukrainaa ja presidentti Volodymyr Zelenskyiä tutkimaan entistä varapresidentti Bidenia ja tämän poikaa.

Tietoa olisi haluttu myös Ukrainan väitetystä vaalivaikuttamisesta Yhdysvaltain presidentinvaaleihin demokraattien eduksi. Keskeisiksi toimijoiksi he nimesivät Sondlandin lisäksi Trumpin henkilökohtaisen asianajajan Rudy Guilianin.

Trump ja hänen tukijansa ovat leimanneet koko virkarikostutkinnan demokraattien perusteettomaksi "noitavainoksi".

Trumpin syytteeseen asettamisesta äänestetään edustajainhuoneessa, jos valiokuntakäsittelyn jälkeen todisteiden katsotaan riittävän syytekirjelmän laatimiseen. Mahdollinen oikeudenkäynti presidenttiä vastaan pidettäisiin senaatissa.

Virkarikostutkintaa ajavilla demokraateilla on enemmistö edustajainhuoneessa, kun taas senaatissa enemmistö on Trumpin republikaaneilla.

Lue myös:

    Uusimmat