Jos kerran suomalaisten yhdyntämäärät ovat kovassa laskussa, mikä sitten olisi sitten ihanteellinen määrä seksiä viikossa tai kuukaudessa? Tutkimusprofessori Osmo Kontula kertoo myös vinkin, miten lisätä seksuaalista aktiivisuutta omaan parisuhteeseen.
Suomalaisten seksielämää kartoittaneen FINSEX-tutkimushankkeen mukaan miehet toivovat vuonna 2015 keskimäärin kolmea yhdyntää viikossa, naiset puolestaan kahta yhdyntää viikossa.
Suomalaiset harrastavat vähemmän seksiä
Väestöliitto
Todellisuudessa seksiä kuitenkin harrastetaan keskimäärin noin kerran viikossa*.
Parisuhteensa tämänhetkistä yhdyntämäärää piti sopivana miehistä 40 prosenttia ja naisista 47 prosenttia. Lopuista vastaajista lähes kaikki olisivat halunneet yhdyntöjä useammin parisuhteessaan.
Yleismaailmallista, ihanteellista määrää viikoittaisille yhdynnöille ei kuitenkaan ole olemassa.– Tulokset kuitenkin kertovat siitä, että seksiä toivotaan kaksi kertaa enemmän, kuin mitä käytännössä toteutuu. Jos ottaisikin nyrkkisäännöksi, että aktivoituisi sen verran? Kumppanikin olisi tyytyväinen, tutkimusprofessori Väestöliitosta vinkkaa.




