Metallialan yrityksen Bolidenin rikkihappotehtaalla Harjavallassa tapahtui kemikaalivuoto tänään aamulla, kertoo Satakunnan pelastuslaitos. Prosessihäiriön seurauksena vapautui typen oksideja, joista muodostui ilmaan kemikaalipilvi, pelastuslaitos kertoo tiedotteessa.
Boliden Harjavallan toimitusjohtajan Timo Rautalahden mukaan pilvi alkoi liikkua tuulen mukana ja sille ehti altistua kolme sivullista.
– Prosessihäiriön seurauksena meillä pääsi laimeaa rikkihappoa sisältävää kondenssivettä väärään välisäiliöön, ja siellä kehittyi typpioksidipitoisia kaasuja, jotka vapautuivat ilmaan muodostaen ruskean pilven, Rautalahti kertoo STT:lle.
Pilvi kulkeutui hänen mukaansa tehdasalueen reunan ja lähistöllä olevan rautatien poikki ja hälveni matkalla. Ensihoito tarkasti typpioksidille altistuneet sivulliset. Altistukset eivät aiheuttaneet Rautalahden mukaan jatkotoimenpiteitä.
Rautalahti kertoo, että pilven kulkusuunnasta johtuen pelastuslaitos sulki Tampere–Pori-rautatien runsaan tunnin ajaksi varotoimenpiteenä. Alueella suoritettiin myös varmistusmittauksia, pelastuslaitos kertoi.
Tehtaan työntekijöitä oli Rautalahden mukaan paikalla mahdollisesti "noin tusinan verran". Hän ei osaa sanoa tarkemmin, keitä altistuneet sivulliset olivat.
Terveyskirjaston mukaan typpidioksidi on alahengitysteitä ärsyttävä kaasu, joka voi suurina pitoisuuksina aiheuttaa äkillisen keuhkopöhön.
Hätäkeskus sai vaarallisen aineen onnettomuudesta hälytyksen aamulla kello 8.42. Raideliikenne kulkee alueella jälleen normaalisti.
Voimalaitoksen kattilarakennuksessa tulipalo
Harjavallassa syttyi tänään myös tulipalo voimalaitoksen kattilarakennuksessa. Hälytys suuresta rakennuspalosta tuli hieman ennen puoli yhtä. Satakunnan pelastuslaitos ilmoitti iltapäivällä, että voimalaitoksen palo on sammutettu ja jälkiraivaustyöt on aloitettu. Jälkiraivaus- ja sammutustöiden kerrottiin jatkuvan iltaan saakka.
Sammutustöihin hälytettiin 26 yksikköä. Yhden sammutukseen osallistuneen miehen kerrottiin loukkaantuneen lievästi.
Voimalaitos sijaitsee Bolidenin rikkihappotehtaan tavoin Harjavallan suurteollisuuspuistossa. Pelastuslaitoksen mukaan tulipalolla ei kuitenkaan ollut vaikutusta suurteollisuuspuiston tuotantoon tai prosesseihin. Tulipalo vaurioitti voimalaitoksen katto- ja seinärakenteita. Palontutkinta aloitetaan pelastuslaitoksen mukaan sammutus- ja raivaustöiden loputtua.
Pelastuslaitoksen mukaan kyseessä oli Suomen Teollisuuden Energiapalveluiden kattilarakennus.
Uutista päivitetty kello 18.17
Uusimmat
-
14:00
Ulkomaalaiseen euroon tulee ensimmäistä kertaa suomalaisen kuva – tältä näyttää Paavo Nurmi kolikossa
-
13:58
Suomalaisluotsille komeaa kunniaa Ranskassa
-
13:57
Uusi rajalaki voidaan säätää perustuslain estämättä
-
13:54
Laaja ihmissalakuljetus paljastui Suomessa
-
13:49
Venäläisen oppositiopoliitikon valitus 25 vuoden vankeustuomiosta hylättiin
-
13:44
Markku Kanervan asemasta merkittävä päivitys
-
13:37
Cannesin elokuvajuhlien kulisseissa muhii Me too -kohu
-
13:29
Entinen Arsenal-tähti Mesut Özil asettui arkkivihollisen puolelle – "En enää koskaan tee heistä pilkkaa"
-
13:28
Kettu esitteli suursaalistaan Hakaniemen torilla: "Melkein sen itsensä kokoinen" – katso video repolaisen tepastelusta
-
13:17
Perheenäiti poltettiin elävältä: Pelkäävä todistaja puhui piilossa syytetyn katseelta – MTV seuraa
-
13:15
Tietomurto: Poliisi ei epäile Helsinkiä tällä hetkellä rikoksesta
-
13:02
Yksi jäätelömaku ei millään lyö läpi Suomessa – jäätelövalmistaja: "Yllätys minulle itsellenikin"
-
12:52
Vilttiketju: Leijonat-hyökkääjän sivussaolo kummastuttaa – "Miksi ei ole päässyt kokeilemaan?"
-
12:34
Vornanen palaa eduskuntaan ensi viikolla – paljasti eduskuntaryhmän nimen
-
12:26
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue hakee lisää rahaa valtiolta – taustalla kaksi erityispiirrettä
-
12:09
Isä palkkasi Leijonat-sensaatio Oliver Kapasen – kuviosta painavaa puhetta: "Olisi ollut suuri rikos"
-
12:08
Kreml paljastaa: Tämä on syrjäytetyn Patrushevin kohtalo
-
11:58
Jyrähdys romaneja syrjineelle poliisille: Kaikkien poliisien sisäistettävä, että etninen profilointi on kielletty
-
11:51
MasterChef Suomi -kauden voittaja selviää – tässä ovat finalistit
-
11:49
Venäjän puolustusministeriön lahjusskandaali paisuu
-
Lataa lisää