Suomalainen Gigglebug Entertainment on solminut yhteistyösopimuksen oman alkuperäissarjansa Keltaisen Lumimiehen tuotannosta Disneyn kanssa.
Vastaava tuottaja Anttu Harlin sanoo STT:lle, että sopimuksen ansiosta yrityksen toiminta moninkertaistuu.
– Se on hieno juttu yritykselle, mutta se on merkittävä juttu ihan koko suomalaiselle animaatioalalle, Harlin sanoo.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Disney tilaa suomalaisen alkuperäisidean tuotantoon. Henkilökohtaisesti se on Harlinille unelmien täyttymys.
– Se on sellainen, mistä animaatioalalla unelmoi, ja nyt se on sitten totta.
Yhtiö kertoo tiedotteessa, että Keltainen Lumimies -sarjan tuotannon budjetti vastaa noin viittä tyypillistä suomalaista elokuvaa. Harlin sanoo, että tyypilliset suomalaiset elokuvat maksavat noin 1–1,5 miljoonaa euroa.
Ohjelma esitetään Suomessa Ylen kanavilla ja videopalvelussa sekä sen jälkeen Disneyn kanavilla ja videopalveluissa Euroopassa, Afrikassa ja Lähi-idässä.
Sarjan tuotanto kestää noin kaksi vuotta. Myös Ruotsin, Norjan ja Tanskan yleisradiot ovat tilanneet sarjan, ja se esitetään näissä maissa samaan aikaan kuin Suomessa.
"Haluamme osaltaan parantaa maailmaa"
Sarjan tuotanto on jo käynnistynyt. Tällä hetkellä sitä kirjoitetaan ja suunnitellaan hahmoja. Seuraava askel on hahmojen piirtäminen ja animointi.
