Ruotsalainen kaurapohjaisia tuotteita valmistava Oatly on saanut huomautuksen hyvän tavan vastaisesta mainonnasta Mainonnan eettiseltä neuvostolta.
Neuvosto katsoo, että Oatlyn lapsille suuntaamassa markkinoinnissa käytettiin ilmastonmuutoksen aiheuttamaa ahdistusta ja pelkoa markkinoinnin tehokeinona.
Lue myös: Oatly yllättyi saamastaan huomautuksesta ja aikoo valittaa – ihmettelee, miksi maitoala on saanut mainostaa lapsille vuosia
Neuvoston mukaan lapsiperheille lähetetyssä Maitomyytit-julkaisussa hyödynnettiin lasten kokemattomuutta ja herkkäuskoisuutta tavalla joka on omiaan herättämään ylimääräistä huolta lapsissa, joilla ei ole edellytyksiä arvioida väittämiä kriittisesti.
Lisäksi markkinointia ei ollut heti selvästi tunnistettavissa markkinoinniksi.
– Julkaisun esitystapa ei ole neutraali siltäkään osin kuin maitoon liittyvää negatiivista viestiä on tehostettu esimerkiksi kuvaamalla maidon käyttöä perusteleva henkilö piirroshahmona, jota voidaan pitää epämiellyttävänä ja pienempien lasten näkökulmasta jopa pelottavan näköisenä, neuvosto toteaa lausunnossa.
Mainonnan eettinen neuvosto arvioi, että julkaisun sarjakuvamainen tyyli, taitto ja tekstin tyylilaji ovat omiaan puhuttelemaan lapsia.
Julkaisussa on myös viittauksia kouluun, mistä voidaan päätellä julkaisun olevan suunnattu koululaisille. Julkaisu lähetettiin 250 000 kotitalouteen, jossa on 6–12-vuotiaita lapsia.
Julkaisussa on käytetty julistavaa tyyliä, jossa maitotuotteiden käyttöön liittyvät negatiiviset ilmastoa ja eläinten hyvinvointia koskevat väitteet on muotoiltu yksinkertaiseen ja lapsille helposti ymmärrettävään muotoon.