Kauppojen turvamyyjät estävät näpistyksiä – hälytyskäyntien määrä romahtanut

Turvamyyjä puuttuu häiriöihin 1:58

Yhä useampi kauppa on alkanut puuttua myymälävarkauksiin ja näpistyksiin niin sanottujen turvamyyjien avulla. 

Useat turvallisuusalan yritykset vuokraavat kaupoille henkilökuntaa, joka puuttuu häiriötilanteisiin, mutta hoitaa samalla myös perinteisempiä työtehtäviä. Kaupan liitto uskoo, että käytäntö yleistyy jatkossa entisestään. 

Kun turvamyyjä alkaa purkaa tavaroita ruokakaupan hyllyyn, on harvoin kyseessä aivan tavallinen hyllytys. Turvamyyjä katselee samalla heijastuksia kylmälaitteiden pinnasta, tarkkailee asiakkaita hyllyjen välistä ja pitää ylipäätään silmänsä auki. Tavoitteena on puuttua häiriöihin muiden hommien ohessa.

– Siinä on hyllyttämistä, feissaamista, roskien keräämistä, kassatyöskentelyä ja näkyvää vartiointia, turvamyyjä Tony Kovisto KV Turva OY:stä sanoo. 

Turvamyyjä ei kuitenkaan ole vartija. Voimakeinoja ei ole käytössä kiinniottotilannetta lukuun ottamatta. 

– Ei lähetä riistämään vapautta kaverilta tai tönimään, vaan yritetään puhua kaveri ympäri. Se on mielestäni kaikista paras keino tähän tilanteeseen, Koivisto toteaa. 

Turvamyyjän paikallaolo ehkäisee häiriöitä

Helsingin Hakaniemessä sijaitsevassa ruokakaupassa poikkeavasti pukeutuvia myyjiä on ollut jo muutaman vuoden ajan.

Kauppias Marko Koiviston mukaan jo turvamyyjien paikallaolo ehkäisee häriöitä alueella, jossa näpistykset ja väkivallan uhka ovat arkipäivää. Oikeita vartijoita tarvitsee hälyttää kaupalle yhä harvemmin.

– Hälytyskäyntien määrä on enää kymmenesosa siitä mitä oli ennen. Homma on sitä myöten rauhoittunut ihan huomattavasti. 

Myymälävarkauksien ja näpistysten kustannukset kaupoille ovat noin 500 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen suomalainen maksaa vuodessa sata euroa enemmän ostoksistaan.

Suosio kasvamassa tulevaisuudessa

Kaupan liitossa uskotaankin, että turvamyyjien suosio kasvaa tulevaisuudessa. Etenkin, kun kynnys tavallisten vartijoiden palkkaamiseen on korkea kustannusten takia. 

Kaupan liiton asiamies Matti Räisäsen mukaan kahta työtä tekevä turvamyyjä saattaa olla jopa järkevämpi vaihtoehto.

– Tämä on oikeastaan myös vähän pakon sanelema kehitys. Koko yritysmaailmassa ja muuallakin raha on tiukassa ja vartija on kalliimpi. 

Lue myös:

    Uusimmat