Kaupan työntekijä: Kauppias koski väkisin takamukseen ja kommentoi kaula-aukon rohkeutta – "Onko ollenkaan rintaliivejä alla?"

Palvelualojen ammattiliitto PAM kertoo selvittävänsä useisiin työntekijöihin kohdistunutta seksuaalista häirintää ja epäasiallista kohtelua tamperelaisessa ruokakaupassa. PAM syyttää häirinnästä kauppiasta.

Liiton mukaan työntekijät ovat joutuneet toistuvasti muun muassa sanallisen seksuaalissävytteisen häirinnän kohteeksi. Lisäksi kauppias on liiton mukaan muun muassa kosketellut työntekijöitä epäasiallisesti.

Kauppias on liiton mukaan kiistänyt toimineensa väärin. STT ei ole saanut kauppiasta toistaiseksi kiinni useista yrityksistä huolimatta. Kauppias kertoo Aamulehdelle ja Helsingin Sanomille, että kiistää kaiken, mutta ei vastannut lehdelle erikseen syytöksiin epäasiallisesta kohtelusta tai seksuaalisesta häirinnästä.

Lisäksi liitto syyttää kauppiasta siitä, että kaupassa olisi velvoitettu käyttämään vanhentuneita elintarvikkeita palvelutiskin ruokien valmistukseen ja velvoitettu työntekijöitä ottamaan kiinni myymälävarkaita.

– Olemme tehneet selvityspyynnön aluehallintovirastolle kolmen nykyisen työntekijän osalta ja olemme toimittaneet sinne seitsemän jo kaupasta lähteneen entisen työntekijän todistusaineiston. Kauppias on myös saanut häirintäilmoituksen viime keväänä työntekijöiltä, kertoo PAMin Pirkanmaan-aluepäällikkö Elisa Penders.

Pendersin mukaan kaupasta irtisanoutui viime kesänä neljä henkilöä tilanteen takia eivätkä työntekijöiden tekemät ilmoitukset kauppiaalle ole johtaneet muutokseen.

– Kaikki epäasiallista kohtelua kokeneet työntekijät ovat naisia, Penders kertoo.

Tapauksesta ei ole tehty rikosilmoituksia, sillä tarkoitus on Pendersin mukaan odottaa ensin aluehallintoviraston (avi) selvitystä.

– Meitä neuvottiin meidän lakimiestaholta siihen, että ensin aville ilmoitus, josta avi tekee selvityksen, jonka jälkeen avi vie sen poliisille, jos on syytä.

Irtisanoutuminen veisi toimeentulon

Yksi kaupan työntekijöistä, Liisa-Maria Pukkila kertoo STT:lle, että myös häntä on häiritty.

– Kauppias on esimerkiksi tullut väkisin halaamaan ja koskemaan takamukseen. Ja sitten on sellaista sanallista: hän heitti kerran kommentin, että onpa rohkea kaula-aukko, että onko ollenkaan rintaliivejä alla, Pukkila sanoo.

Pukkila ei osannut sanoa tilanteissa mitään.

– Se ihmetytti minua, koska en ole koskaan tuollaista kokenut. En ole uskonut, että tuollaista oikeasti tapahtuu. Tilanteen tullessa menin pieneen shokkiin enkä osannut sanoa mitään.

Kaksi vuotta kaupassa töissä ollut Pukkila kertoo tehneensä viime kesänä työkaverinsa kanssa työhäirintäilmoituksen kauppiaalle.

– Pidettiin palaveri hänen kanssaan, että hänen käytöksensä on alkanut häiritä meitä. Hän oli valmis toimimaan ja pyysi anteeksi. Nyt hän kuulemma on kiistänyt saaneensa työhäirintäilmoitusta. Käytös on palannut sen jälkeen samanlaiseksi kuin ennenkin, Pukkila sanoo.

Pukkila on ajatellut irtisanoutumista, jos vain löytäisi ensin korvaavan työpaikan. Irtisanoutuminen tarkoittaisi toimeentulon menetystä.

– Sinne pitää mennä joka päivä. Välillä töihin mennessä on sellainen olo ovella, että tekisi mieli kääntyä pois. Sillä voimalla jaksan, että on hyviä työkavereita ja asiakkaat ovat aivan mahtavia.

Kesko pahoittelee – kauppias irtisanoi sopimuksensa tänään

K-Supermarket-ketjun johtaja Ari Sääksmäki sanoo STT:lle olevansa tapauksesta pahoillaan ja että se otetaan erittäin vakavasti.

– Meillä on tällaisiin käytänteisiin nollatoleranssi. Epäasiallista käytöstä, puhumattakaan seksuaalisesta ahdistelusta, me emme hyväksy. Tähän on meillä selkeä säännöstö.

Sääksmäki sanoo, että tapauksesta saatiin Keskolla tietää viime viikolla PAMin kautta.

– Heti viime viikolla tiedon saatuamme olimme kauppiaaseen yhteydessä ja asiaa alettiin käydä läpi hänen kanssaan. Meidän suuntaan hän on kiistänyt nämä tapaukset.

Kauppias on tänään irtisanonut kauppiassopimuksensa ja lopettaa kaupassa 31. lokakuuta, Sääksmäki kertoo. Asiasta uutisoi ensin Aamulehti.

Sääksmäki sanoo, että hänen kohdalleen ei ole sattunut vastaavia tapauksia aiemmin.

– Muistikuvissa ei ole, että tällaisia olisi muuallakaan tai aiemmin ollut.

Lue myös:

    Uusimmat