"Katsokaa miten käy vasikoille" – kalajokinen mies riivasi itseään vastaan todistaneita, yritti tappaa pahoinpitelemänsä miehen ja hakkasi kirveellä oven säpäleiksi

”Vasikoita” riivannut kalajokinen mies tuomittiin Oulun käräjäoikeudessa neljän ja puolen vuoden vankeuteen muun muassa tapon yrityksestä ja oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta.

Syytekohdista vakavimman mukaan vuonna 1982 syntynyt Matti Aukusti Suomala pahoinpiteli ja puukotti asuntonsa pihalla miestä, jonka pahoinpitelystä hänet oli jo kerran aiemmin tuomittu oikeudessa. Teko jäi yritykseksi, sillä uhri väisteli iskuja ja yritti paeta tilanteesta.

Verinen välikohtaus sattui Kalajoella viime marraskuussa. Uhriksi joutunut mies kertasi päivän tapahtumia Oulun käräjäoikeudessa alkuvuodesta.

"Sää oot kertonut poliisille hänestä"

Uhri kertoi päätyneensä Kalajoelle pahoinpideltäväksi marraskuun 19. päivä, kun kolmas mies oli saapunut hänen luokseen ja pyytänyt häntä mukaansa ”selvittämään asioita”.

Kyyti oli vienyt suoraan Suomalan pihalle, missä järjetön väkivalta oli alkanut välittömästi.

Uhrin mukaan Suomala kävi kiinni kurkkuun ja löi kasvoihin, ja jossain vaiheessa veti esiin myös taittoveitsen. Uhrin mukaan Suomala ”tikkasi” häntä veitsellä alakautta useita kertoja. Iskuista kolme osui.

Uhrin mukaan eräs toinen paikalla ollut mies oli sanonut tilanteessa, että ”sää oot kertonut poliisille hänestä”.

Heräsi sairaalasta

Pahoinpitelyn jälkeen miestä retuutettiin hiuksista kohti asuntoa, josta hänet myöhemmin haettiin hoitoon paikalla olleiden henkilöiden ilmoitettua tapahtuneesta.

Asunnolla Suomala oli komentanut muita paikalla olleita vaikenemaan tapahtuneesta. Syytteen mukaan hän oli osoittanut pesuhuoneeseen vertavaluvana kannettua uhria ja sanonut, että ”katsokaa miten käy vasikoille”.

Uhri itse oli tuolloin tajuttomana. Hän heräsi vasta myöhemmin sairaalassa.

Uhkaili myös muita

Suomala tuomittiin marraskuun 19. päivän tapahtumien johdosta tapon yrityksestä sekä oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta.

Samassa yhteydessä hän sai tuomion myös välikohtausta edeltäneen päivän tapahtumista.

Tuolloin hän oli syytteiden mukaan uhkaillut väkivaltaisesti niin ikään oikeusjutussa häntä vastaan puhunutta henkilöä sekä hakannut kirveellä reiän toisen miehen oveen ja uhannut tappaa tämän.

Ilmeisesti myös kyseisessä tapauksessa Suomalaa riepoi ”vasikointi”.

"Saatana siellä on taljajousi"

Kirveshyökkäyksen uhriksi joutunut mies kertoi oikeudessa olleensa tapahtuma-aikaan katsomassa uutisia, kun ovelta oli alkanut kuulua ”kauhea ryske ja jyske”. Mies oli tarttunut taljajouseensa ja mennyt ovelle katsomaan mistä on kyse.

Oven takaa oli miehen mukaan kuulunut tappouhkauksia ja puhetta vasikoinnista. Mies oli tunnistanut mesoajan Suomalaksi.

Pian oveen oli ilmestynyt reikä. Sitten reiästä työntyi sisään oven lukkoa hamuileva käsi.

Kun takalukossa ollut ovi ei ollut auennut, Suomala oli jatkanut asiansa esittämistä työntämällä kasvonsa reikään. Pian hän oli asukkaan mukaan kuitenkin todennut ääneen, että ”saatana siellä on taljajousi” ja poistunut paikalta.

Syytteestä käy ilmi, että Suomalalla oli ollut tilanteessa mukanaan kirves.

Näiden tapahtumien tiimoilta Suomala tuomittiin toisesta oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta sekä törkeästä kotirauhan rikkomisesta.

Aiempi tuomio: löi miestä kirveellä päähän

Suomala itse kiisti syytteet pääosin ja esitti oikeudessa omat versionsa tapahtumista. Selitykset eivät käräjäoikeuteen kuitenkaan purreet.

Rangaistukseksi hänelle määrättiin neljä ja puoli vuotta vankeutta. Korvauksia hän joutuu maksamaan uhreilleen useiden tuhansien eurojen edestä. Suurimmat korvaukset saa tapon yrityksen uhriksi joutunut mies.

Oulun käräjäoikeus antoi ratkaisunsa asiassa viime viikolla. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, eli siihen voi yrittää hakea muutosta hovioikeudesta.

Suomala on vastikään tuomittu ehdottomaan vankeuteen myös toisesta rikossarjasta. Kalajokilaakso-lehden mukaan Suomala muun muassa löi toista miestä kirveellä päähän noin vuosi sitten.

Lue myös:

    Uusimmat