Katso kuvat: Jäät sulavat nyt vauhdilla – pohjoisessa useita senttejä, etelässä ei lainkaan

Kevään auringonpaiste ja vesisateet ovat sulattaneet jäätä eri puolilla maata. Jää on monin paikoin sulanut tänä keväänä nopeammin kuin vaikkapa viime keväänä.

– Koko talvi on ollut melko lauha, ja etenkin helmikuun tavallista lämpimämpi sää vauhditti lumen ja jään sulamista, kertoo MTV uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Maan pohjoisosan vesistöissä jäätä saattaa olla vielä 40-80 senttimetriä. Etelä-Suomessa jäät ovat pääosin lähteneet, mutta aivan järvien tai jokien reunuksilla sitä saattaa vielä olla. Jään kantavuutta eri puolilla Suomea on vaikea arvioida.

– Jossakin jäätä saattaa olla useita senttejä, mutta jään rakenne on muuttunut niin, ettei se enää kanna ihmisen painoa, muistuttaa Jokela.

Lue myös:

    Uusimmat