Katso kuva: Tällainen hellekupoli Suomen päälle on jymähtänyt, lämpötila pysyttelee 30 asteessa koko viikon

Tämä on tehokkain tapa viilentyä helteellä –"Toimii monta tuntia" 1:48

Helleilmamassa pysyy Suomen yllä koko ensi viikon, ennustaa MTV:n meteorologi Mette Mannonen.

Katso videolta meteorologi Pekka Poudan yllättävä hellevinkki!

– Koko ensi viikko ollaan 30 asteen tuntumassa, lämpötila vaihtelee 25–30 asteen välillä. Pohjois-Lapissa on ajoittain vähän viileämpää.

Myös yöllä on suhteellisen lämmintä, sillä yölämpötila pysyttelee 15–20 asteen paikkeilla koko maassa.

Paikallisia sadekuuroja

Mannonen kertoo, että ensi viikko on pitkälti poutainen, mutta paikallisia sadekuuroja voi esiintyä. Sadekuuron osuessa kohdalle laskee se myös lämpötiloja hetkellisesti.

– Maanantaina sadekuurot ukkosineen painottuvat maan pohjoisosaan ja itärajalle voi jokunen sadekuuro yltää Venäjän puolelta. Sen sijaan tiistaina sadekuroja tulee paikoin lähinnä idässä ja pohjoisessa.

Keskiviikkona koko maassa on poutainen sää, mutta pieniä sadekuuroja voi esiintyä lännessä.

– Loppuviikon sää on epävakainen, sadekuurot yleistyvät etelässäkin.

Mannonen huomauttaa, että sadekuurot ovat hyvin paikallisia.

– Jos koko alueelle ennustetaan sadekuuroja, ei se tarkoita sitä, että vettä sataisi koko tällä alueella.

Helleilmamassa hellii

Mannosen mukaan helleilmamassa on jämähtänyt Suomen ja Skandinavian ylle, eikä helteiden loppua ole aivan pian näköpiirissä. 

– Tilanne on sama oikeastaan koko Skandinaviassa, lukuun ottamatta Norjan rannikkoa, Mannonen sanoo.

Poikkeuksellisen lämpimät säät ovat nousseet otsikoihin myös maailmalla. The Washington Post -lehti kertoo Skandinavian päällä olevasta "hellekupolista", sillä punaisena hehkuva alue näyttää karttakuvassa kupolilta.

Hellekupolista kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Lue myös:

    Uusimmat