Katrina-myrskyn uhreja auttaneet nyt itse pulassa

Hirmumyrskyn Ritan ankarimmin koettelemilla alueilla Louisianan länsi- ja Texasin itärannikolla on edessä samantapainen urakka kuin Mississippin rannikolla hurrikaani Katrinan jäljiltä. Ritan aiheuttamat tuhot ovat paikallisia mutta vakavia.

Louisianan kuvernööri Kathleen Blanco pyytää Yhdysvaltain kongressilta 31 miljardia dollaria eli noin 25,7 miljardia euroa rannikon jälleenrakennukseen ja New Orleansin patojen korjaamiseen. Texasin kuvernööri Rick Perry odottaa puolestaan, että valtiovalta auttaa osavaltiossa noin 6,6 miljardilla eurolla.

Vesi nousi osavaltioiden rajaseudulla Lake Charlesin järvessä ja Sabinejoessa enimmillään viisi metriä.

Louisianassa Cameronin piirikunnassa arviolta 90 prosenttia asuinrakennuksista on tuhoutunut. Lisäksi Texasin puolella Port Arthurissa sijaitsevista kahdesta öljynjalostamosta on viranomaisten mukaan valunut öljyä Meksikonlahteen. Pelastusmiehistö kahlaa rakennuksia yksi kerrallaan etsien mahdollisia uhreja ja koteihinsa loukkuun jääneitä.

"Tarvitsemme armeijaa"

Valtaosa Port Arthurin ja läheisen, noin 120 000 asukkaan Beaumontin kaupungin asukkaista evakuoitiin myrskyn alta. Operaatiolla onnistuttiin välttämään kuolonuhrit, mutta jälkihoitoon tarvittaisiin nyt kipeästi lisää voimavaroja. Beaumontin Ford-areenasta on tullut samanlainen tuhansien ihmisten joukkosuoja kuin New Orleansin ja Houstonin stadioneista Katrinan jälkeen. Siellä on myös sellaisia ihmisiä, jotka pakenivat alueelle Katrinaa.

- Me otimme vastaan 200 000 pakolaista Louisianasta ja Mississippistä. Nyt sitten olemme itse hädässä, toteaa Christopher Blante katkerana lakaistessaan jätteitä Jackson-motellin pihalta.

Hän kertoo kokeneensa myrskyn kauhut heiveröisessä, yksikerroksissa motellissa, joka kuin ihmeen kaupalla on pysynyt pystyssä. Motellin katto on hajonnut, seiniä vaurioitunut ja ikkunoita särkynyt. Blante valittaa, ettei hänen teollisuusrobotteja valmistava työnantajansa päästänyt häntä lähtemään ajoissa. Tuttavan motelli oli lopulta ainoa paikka hakea turvaa.

- Myrsky oli kauhea ja sitä kesti viisi tuntia. En pystynyt kuulemaan omaa ääntäni. Makasin välillä lattialla, välillä olin pöydän takana. Lasinsirut ja katonpalaset vain lentelivät, Blante kuvailee.

Myrskyn laannuttua motelliin ryntäsi poliiseja, jotka luulivat Blantea varkaaksi. Totuuden paljastuttua poliisit Blanten mukaan vain lähtivät pois.

- Näistä paikallisista viranomaisista ei ole mihinkään. Tarvitsemme tänne armeijaa, hän pohtii.

Sähkökatkot voivat kestää

Punaisen Ristin työntekijät kertovat, että apua on tulossa koko ajan lisää. He pystyttävät paikallista päämajaansa Beaumontin keskustassa sijaitsevaan Entergy-yhtiön jykevään rakennukseen. Kymmenet avustusrekat, jotka olivat valmiina rannikon eteläisemmissä osissa, suuntaavat Beaumontiin ja edelleen Lake Charlesiin.

Suojistaan ulos tulleet hakevat ruokaa ja juomaa kahdesta Pelastusarmeijan kenttäkeittiöistä. Beaumontissa ei ole juomavettä eikä sähköä. Entergyn edustajat eivät uskalla arvioida, kuinka kauan sähköjen saamiseen menee aikaa, sillä linjoissa ja muuntajissa on pahoja vaurioita.

Sähköyhtiöt arvioivat, että ainakin 925 000 kotitaloutta ja yritystä Texasissa, Louisianassa ja Mississippissä on vailla sähköä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat