Katajan ja Hirviniemen asuntonäytössä yleisöryntäys

Janne Katajan ja Aku Hirviniemen projekti sai päätöksen, kun miehet löysivät asunnolleen vuokralaisen.

Televisiosta tutut ystävykset, juontaja Janne Kataja ja näyttelijä Aku Hirviniemi ostivat syksyllä huoneiston Riihimäen varuskunnan yli sata vuotta vanhasta entisestä asuintalosta. Remontti huoneistossa päättyi hiljattain ja sunnuntaina pari piti Suomen pienimmät vuokra-asuntomessut, jossa asunnolle etsittiin vuokralaista. Tilaisuudessa nähtiinkin varsinainen yleisöryntäys.

– Eräs välittäjä sanoi, että sunnuntaina vuokra-asuntoa esitellessä pitää olla tyytyväinen, jos edes neljä ihmistä saapuu paikalle. Itse olin ajatellut, että jos edes yksi kiinnostunut löytyy, niin se riittää, Kataja toteaa MTV3.fille.

Asuntonäyttöön osallistuneille tulevat vuokraisännät tarjosivat lähialueen kauppiaan avustuksella kahvia ja pullaa.

– Kahvikuppien määrästä laskin, että paikalla kävi kahden ja puolen tunnin aikana ainakin 150 henkeä. Kaikki eivät edes ottaneet kahvia. Sekä alueen historia, että asunnon remontti kiinnostivat kävijöitä kovasti.

Tarkkaa määrää kävijöistä on Katajan mukaan hankala arvioida, sillä asuntoon on kaksi eri sisäänkäyntiä ja rakennuksessa oli samaan aikaan myös kaksi muuta näyttöä. 85-neliöisestä kolmiosta jätettiin Katajan mukaan noin 11 varteenotettavaa tarjousta. Tarjousten joukosta löytyi myös sopiva vuokralainen.

– Pari hakijaa kokeili vitsillä, miten edullisesti asunnon voisi saada, mutta varteenotettavissa tarjouksissa oli vain pieniä heittoja. Tilaisuuden jälkeen teimme tarpeelliset selvitystyöt ja vuokralainen löytyi. Vuokrasummaa en halua sanoa, mutta kyse ei ole mistään överisummasta, vaan relevantti, alueen hintatasoon sopiva summa. Uusi vuokralainen voi muuttaa vaikka heti, mutta maaliskuun alussa olisi tarkoitus.

Kataja on vastannut talon sisustuksen suunnittelusta ja suunnitellut remonttia ammattilaisten kanssa

– Nyt on haikea fiilis. Jotenkin jäi sellainen tyhjiö, että mitäs tässä nyt tekisi töiden ohella. Tykkään remonttihommista ja tilan suunnittelusta, joten toivottavasti pääsen tekemään sitä vielä lisää.

Vuokralaisen löytymisestä uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

(MTV3–HEINI KANGASLUOMA)

Lue myös:

    Uusimmat